Kuten blogissa jo aiemmin kerroinkin, meidän juhannuksemme meni aavistuksen ankeissa merkeissä. Mies oli vielä juhannusaattona kovassa, melkein neljänkymmenen asteen kuumeessa, minä puolestani olin itsekin vielä nuhainen ja lämpöäkin taisi riittää. Ei siis mitkään erityisen ideaalit lähtökohdat sille, että saataisiin viettää kunnollista perhejuhannusta!
Lapsi lähti aamuvarhain isovanhempiensa kanssa mökille, minä puolestani kömmin miehen seuraksi takaisin sänkyyn. Jaksoimme lopulta makailla hereillä tunnin verran, ennen kuin siirryimme olohuoneeseen television äärelle. Yhtä elokuvaa ja kahta tv-sarjan jaksoa myöhemmin kaikki neljä ympäröivää seinää alkoivat kaatua päälle, joten otin kasan särkylääkettä ja vaihdoin hieman siistimpää päälle. Koko suku olisi joka tapauksessa matkalla mökille, joten miksi en sitten menisi minäkin! Mieskin vakuutteli pärjäävänsä, joten uskaltauduin lähtemään vajaan tunnin päähän mökille sukulaisten seuraksi.
Mökillä oli melko hiljaista vielä siinä vaiheessa, kun saavuin paikalle. Lopulta koko mäki oli täynnä tätejä, setiä, serkkuja ja serkkujen jälkikasvua - aika meni kuin siivillä! Lapset juoksivat sydämensä kyllyydestä järvessä milloin pelastusliivit päällään tai uimarenkaat ympärillään, välillä hypättiin myös saunaan ja syötiin nakkeja suoraan grillistä. Ehdittiin me aikuisetkin saunoa ja syödä varsin hyvin, ottaa aurinkoa ja höpötellä niitä näitä.
Meidän sukumme on ehdottomasti äänekäs ja hyvin... Omanlaisensa, mutta mitään en vaihtaisi. Jokainen on aivan valtavan suuri persoona, eikä meillä ole ikinä tylsää keskenämme. Lapsetkin vahtivat itse itsensä sillä välin, kun me aikuiset rentoudumme. Ja no, vahdimme myös niitä lapsia. Käytiin myös soutelemassa - en edes tiennyt, että meidänkin muksu on niin taitava soutelija!
Kello alkoi jossakin vaiheessa juosta eteenpäin, ja iltakuuden aikaan minä sanoin porukan ensimmäisenä heipat kaikille ja pakkauduin autoon. Kun kännykän verkko vuorotteli välillä Venäjän puolella (matkaa rajan taakse taitanee mökin pihalta olla noin 300 metriä) ja välillä sitä ei ollut ollenkaan, oli miehelle viestitteleminen ja tyypin kunnosta ajantasalla pysyminen melko mahdotonta. Muksukin halusi jäädä yöksi mökille, eikä toista siitä oikein syyttääkään voi. Olisin minäkin hänen sijassaan halunnut jäädä mökille pitämään hauskaa!
Koska tykkään ajella ympäriinsä ja tällä kertaa olin autossa yksikseni, tekstasin isommalle tielle päästyäni miehelle tulevani kotiin pikku kiertotietä. Mies osaa jo tulkita tätä varsin hyvin - ja tietää kyllä, mitä tämä tarkoittaa. Halusin hengähtää hetken ja ehkä napata samalla muutaman kuvan Suomen tummuvasta kesäillasta. Onpahan jotain, mitä katsella ensi talvena pakkasten ollessa kovimmillaan.






