Kaikkein parhainta Suomen kesässä on oikeastaan melkein kaikki. Vaikka Suomi nyt ei ehkä olekaan se turistien perinteisin lomakohde tai tarjoa maata järisyttäviä elämyksiä siinä määrin, että ihmiset valuisivat Pohjolaan massoittain, on tämä vaan hyvä paikka ihmisen olla. Varsinkin kesällä, kun on lämmintä ja aurinko paistaa - Suomen voittanutta tuskin on. Mutta mistä asioista koostuu minun suomalaiskesäni?

Tuoreet mansikat. Ovat ne sitten metsämansikoita tai 'ihan oikeita', tuoreet mansikat ovat ehdottomasti yksi kesän parhaista asioista.

Irtojäätelö. Tarvitseeko tätä edes perustella? Olen tosin siinä mielessä kummallinen, että syön irtojäätelöni mieluiten siitä vaaleasta, "pehmeästä" vohvelista, ja senkin heitän melkein heti suoriltaan roskiin jäätelön syötyäni. Pahoja molemmat, mutta pehmeä edes vähän siedettävämpi.

Mökkielämä. Olen siinä mielessä onnekas, että perheellämme on mökki äärimmäisen kauniissa paikassa, ja vielä sopivan lähelläkin. Ei siis ole lopulta matka eikä mikään ajella mökille ja mennä nauttimaan saunasta, uimisesta ja grilliruoasta - kaikki kun nyt vaan maistuu ja tuntuu vähän kivemmalta mökillä.

Valoisat yöt. Vaikka valoisissa öissä onkin kääntöpuolena vähän kevyempi uni, pimennysverhot pelastavat. On valoisuuteen vaan niin paljon kivempi herätä, kuin säkkipimeään!

Pihapuuhastelut. Oi voi. Call me an oldie, mutta olen alkanut näin kolmenkympin lähestyessä ihan oikeasti nauttia pihan laittamisesta ja ulkona puuhaamisesta. Mukava nähdä omien kättensä jälki - etenkin silloin, kun ötökät eivät tee joukkohyökkäystä.

Ihmisten hyväntuulisuus. Niin - ihmiset kun nyt vain tuntuvat olevan paremmalla tuulella kesäisin.

Lämpö, vihreys ja luonto. Suomen luonto on käsittämättömän kaunis ja monipuolinen, kesällä vihreys vain korostaa tätä kaikkea entisestään. Ihania värejä, eloon herännyt luonto ja yleensä myöskin ympäröivä hiljaisuus ovat ehdottomasti jotakin todella, todella uskomatonta.

Salt Lake Valley - ja kevyttä ilmansaastetta.

Paikalliserikoisuuksia. Utahin paikalliserikoisuuksista voisi mainita ainakin uhkapelaamisen. Esimerkiksi lottoamisesta Utahissa on aivan turha haaveillakaan, sillä se lasketaan juurikin uhkapelaamiseksi (tässä aika hyvä käytännön esimerkki). Tästä syystä lottokuponki laitetaan usein vetämään Wyomingin puolella. Alkoholilain kanssa ollaan äärimmäisen tiukkoja - jos samassa rakennuksessa edes säilytetään alkoholia, paperit täytyy varautua näyttämään. Jos sinulla on mahdollisuus edes ostaa alkoholia (vaikket ostaisikaan - esim. ravintolaan syömään mennessä), saat jälleen näyttää papereita. Myös ikäraja on eri kuin Suomessa, 21. Pääsin tammikuussa tuskailemaan tämän kanssa ihan viimeisen päälle - Jimmy Pardon stand up -keikka, exit täydellisen tukossa, passi ja ajokortti kotona varmuuden vuoksi. Papereita olisi pitänyt olla todisteeksi, mutta onneksi Kela-kortti ja mätsäävät nimet maksukorteissa riittivät. Muutama viikko sen jälkeen käytiin tsekkaamassa Zest, jossa päästiin taas vilauttamaan papereita - ja mehän mentiin ihan vain syömään. Tässä kohtaa lienee hyvä mainita sekin, ettei meistä kumpikaan edes juo alkoholia - toisin sanoen, sinänsä aika hupaisaa.

Uskonnon näkyvyys. Myös mormonius näkyy. Jos nyt jo pelkkä Temple, muistomerkit ja äsken mainitut rajoitteet (alkoholi, uhkapelaaminen) eivät ole riittävä näyttö, myös sunnuntait ovat oivallisia päiviä todeta osavaltion olevan mormonivoittoinen, Koska kaupassakäyntiä (eli rahan kulutusta) ei käytännössä katsoen suvaita mormoneille sunnuntaisin, kaupoissa on jokseenkin tyhjempää tällöin. Ei tyhjää, mutta normaalia ruuhkattomampaa kyllä. Myös esimerkiksi City Creek Center aivan Salt Laken keskustassa pysyy sunnuntaisin visusti suljettuna juuri sen vuoksi, että rahoitus on tullut mormonikirkolta.

Uskonnon vaikutus - sillä nimittäin on ihan oikeasti väliä, oletko LDS vai et. Salt Laken alue on kohtalaisen sallivaa, mutta esimerkiksi etelämpään, Provoon mennessä mormonien vaikutus ja määrä moninkertaistuu - siinä, missä Salt Lake countyn asukkaista vain hieman reilut 50% kuuluu LDS-kirkkoon, Utah countyssa vastaava määrä on 88% (ja countyn suurimmassa kaupungissa, Provossa, lukema on 98%)! LDS-yhteisöltä saa valtavasti tukea, apua ja toisaalta mormonikirkkoon kuuluminen ihan oikeasti myös auttaa esimerkiksi työnsaannissa; toisaalta, kirkkoon kuuluminen tuo mukanaan myös melkoisesti velvollisuuksia. Tästä(kin) voin kirjoittaa lisää, mikäli teillä on kiinnostusta lukea!

Ekstramaininta uskontoon liittyen: kaikki, joille mormoniudesta ja Utahista tuli mieleen moniavioisuus, kättä virtuaalisesti kattoa kohden. FLDS ei näy katukuvassa erityisen paljoa - lähinnä vasta siinä vaiheessa, jos suuntaa etelämmäs St. Georgen suunnalle. Muuten moniavioisuus ja fundamentalistisen mormonikirkon edustajat eivät erityisemmin pistä silmään - ja jos halutaan monimutkaistaa asioita vielä lisää, kaikki FLDS-kirkkoon kuuluvat eivät todellakaan kuulu varsinaiseen vanhoilliseen lahkoon, joka monelle varmasti on tutumpi juuri erilaisen pukeutumisen, tiukkojen sääntöjen ja hieman kiistanalaisten profeettojen suhteen. Tästä hyvänä esimerkkinä Brownin perhe, joista on kuvattu TV-sarja Sisarvaimot (Sister Wives). Sarjaa esitetään myös Suomessa, muistaakseni Livillä tiistain alkuillassa.

Olen ollut nyt kokonaiset 11 päivää jonkinasteisessa koomassa - kuume on huidellut noin yhdeksänä näistä päivistä neljänkympin nurkilla, tähän päälle vielä mukava aikuisiän korvatulehdus molemmissa korvissa & silmätulehdus oikeassa silmässä. Tasan kaksi päivää olin töistä poissa, eivätkä nekään sentään peräkkäisiä olleet - nyt alkaa taas elämä voittaa. Tästä pienestä takaiskusta johtuen kulttuurieropostausten viimeinen osa on vielä viimeistelyvaiheessa, joten vaihdetaanpa hetkeksi aihetta - jutellaan oleskeluluvasta Suomeen.

**

Aletaan olla jokseenkin oleskelulupaprosessien loppusuoralla - miehellä on nimittäin nyt käsissään nelivuotinen oleskelulupa Suomeen. Moni asia on aiheuttanut pään raapimista kuluneen kevään aikana - on saanut lukea perheenyhdistämisen mahdollisesta vaikeutumisesta, suomalaisten tiukentuneista asenteista maahanmuuttajiin ja toisaalta myös muutoksista. Kaikki nämä asiat asettivat omat haasteensa sille, miltä oleskelulupahakemuksen täyttäminen alkoi tuntua. Nimittäin vastenmieliseltä!

Ensimmäiseksi iski samanlainen ärsyynnys, kuin edellisenäkin vuonna. Miksi ihmeessä meidän täytyy taas todistella viranomaisille sitä, että me rakastetaan ihan oikeasti - eikä vain leikisti!


Toisena tunteena oli lähinnä turhautuminen. Samojen perustietojen täyttäminen, vastaukset kysymyksiin - asutaanko edelleen yhdessä, aiotaanko jatkaa asumista yhdessä, milloin ensimmäinen oleskelulupa on myönnetty. Perushuttua, mutta silti jollain tasolla aivan suunnattoman raivostuttavaa. Vaikka kukaan ei niskaan hengittänytkään, siltä alkoi jo melkein tuntua - aivan, kuin joku olisi väen vängällä tullut ulko-ovemme taakse ja alkanut vaatia meitä kertomaan elämäntarinaamme. Tuntuu niin väärältä ajatella, kuinka joku toinen päättää meidän kohtalostamme jatkaa asumista yhdessä - tai vastaavasti aivan eri puolilla maapalloa.

Ensimmäisellä kierroksella emme joutuneet haastatteluun. Olimme tosin äärimmäisen perusteellisia ja vastasimme kysymyksiin ainakin omasta mielestämme tyhjentävästi - otimme toisaalta myös kuvat kaikista oleellisimmista papereista ja arkistoimme ne koneelle siinä pelossa, ettemme olisi pulassa haastattelun sattuessa eteen. Lähinnä kyse tosin taisi olla silkasta perfektionismista - eipähän ainakaan tulisi ongelmia eteen. Haastattelukutsua ei kuitenkaan koskaan tullut, päin vastoin yllätyimme saadessamme tekstiviestin noudettavissa olevasta lupa-asiakirjasta.

Toinen kierros oli aavistuksen erilainen - täytimme paperit jälleen kerran mahdollisimman huolellisesti, mutta tällä kertaa varasimme suoraan ajan poliisilaitokselle ja veimme paperit oikeana päivänä henkilökohtaisesti virkailijalle. Hän esitti muutamia peruskysymyksiä; kuinka kauan olemme olleet yhdessä, asuneet yhdessä Suomessa ja kuinka kauan aikoisimme asua Suomessa. Hakemukseen lisättiin passikuvat, mieheltä otettiin uudet sormenjäljet ja sen jälkeen ei auttanut kuin jäädä odottelemaan. Virkailija oli todella mukava ja positiivisen oloinen, keski-ikäinen nainen - hän kyseli edellisvuodesta ja siitä, haastateltiinko meitä. Epäili, että tälläkään kertaa tuskin haastattelukutsua tulee, kerran eivät vaivautuneet viimevuonnakaan. Hieman pidemmän oleskelulupakortin pitäisi olla noudettavissa aivan lähiaikoina, toivottavasti!

Kaikkiaan tämä lupien hakeminen alkaa mennä jo melko rutiinilla. Kyllähän se nappaa, että silkasta yhdessäolosta joutuu maksamaan ekstraa vain sen vuoksi, että toinen on ulkomaalainen - toisaalta, tekisin kaiken uudelleen ja maksaisin kalliimmankin hinnan tästä kaikesta.