Parasta Suomen kesässä

9:39 ap.


Kaikkein parhainta Suomen kesässä on oikeastaan melkein kaikki. Vaikka Suomi nyt ei ehkä olekaan se turistien perinteisin lomakohde tai tarjoa maata järisyttäviä elämyksiä siinä määrin, että ihmiset valuisivat Pohjolaan massoittain, on tämä vaan hyvä paikka ihmisen olla. Varsinkin kesällä, kun on lämmintä ja aurinko paistaa - Suomen voittanutta tuskin on. Mutta mistä asioista koostuu minun suomalaiskesäni?

Tuoreet mansikat. Ovat ne sitten metsämansikoita tai 'ihan oikeita', tuoreet mansikat ovat ehdottomasti yksi kesän parhaista asioista.

Irtojäätelö. Tarvitseeko tätä edes perustella? Olen tosin siinä mielessä kummallinen, että syön irtojäätelöni mieluiten siitä vaaleasta, "pehmeästä" vohvelista, ja senkin heitän melkein heti suoriltaan roskiin jäätelön syötyäni. Pahoja molemmat, mutta pehmeä edes vähän siedettävämpi.

Mökkielämä. Olen siinä mielessä onnekas, että perheellämme on mökki äärimmäisen kauniissa paikassa, ja vielä sopivan lähelläkin. Ei siis ole lopulta matka eikä mikään ajella mökille ja mennä nauttimaan saunasta, uimisesta ja grilliruoasta - kaikki kun nyt vaan maistuu ja tuntuu vähän kivemmalta mökillä.

Valoisat yöt. Vaikka valoisissa öissä onkin kääntöpuolena vähän kevyempi uni, pimennysverhot pelastavat. On valoisuuteen vaan niin paljon kivempi herätä, kuin säkkipimeään!

Pihapuuhastelut. Oi voi. Call me an oldie, mutta olen alkanut näin kolmenkympin lähestyessä ihan oikeasti nauttia pihan laittamisesta ja ulkona puuhaamisesta. Mukava nähdä omien kättensä jälki - etenkin silloin, kun ötökät eivät tee joukkohyökkäystä.

Ihmisten hyväntuulisuus. Niin - ihmiset kun nyt vain tuntuvat olevan paremmalla tuulella kesäisin.

Lämpö, vihreys ja luonto. Suomen luonto on käsittämättömän kaunis ja monipuolinen, kesällä vihreys vain korostaa tätä kaikkea entisestään. Ihania värejä, eloon herännyt luonto ja yleensä myöskin ympäröivä hiljaisuus ovat ehdottomasti jotakin todella, todella uskomatonta.

3 kommenttia

  1. Suomen kesä on jotain niin ihanaa ja erilaista, joka kesä! Komppaan kaikkia nuita sun suosikkijuttuja/ mistä kesä koostuu :)

    http://more-than-we.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Irtojäätelö on todella hyvää ja muutenkin suomen kesä on kyllä koettavan arvoinen, vaikka säät ei aina suosikkaan mutta eipä ne muuallakaan aina hyvät ole :D

    VastaaPoista
  3. Voi että, ihan tässä tulee ikävä Suomen kesää! Oon viimeiset ööö... kolme? vuotta ollut niin tiukasti reissun päällä, et Suomi-kesä on aina jäänyt tosi lyhyeksi :( Ehkä mä maltan tulevaisuudessa jonkun kesän sielläkin viettää kun ei ole niin kova kiire lähtä muille maille kun kerta ulkomailla asuu:D

    VastaaPoista