Notes to Self: helmikuuta 2016

Ilo irti talvipäivistä!

1:36 ip.

Olen lapsesta asti suhtautunut yleensä pienellä skeptisyydellä talveen. Kylmää, inhottavaa, hiihtäminenkään ei oo yhtään mun juttu. Olen kuitenkin yrittänyt vuosi vuodelta rukailla tuota asenneruuvia vähän parempaan asentoon, koska tylsäähän se nyt olisi olla myrtsinä koko talvea. Ja nyt kun silmät ovat avautuneet, niin onhan se talvi aika kaunis!

Näin ollen, otettiin vaihteeksi koko perheen kesken lumikengät esille ja lähdettiin tarpomaan pellolle mukavaan lauantai-iltapäivään. Lapsi sai suurimmaksi osaksi nauttia siitä teatteriesityksestä, minkä me aikuiset järjestimme - se nyt vain oli ihan vastustamattoman kivaa tuuppia toinen maihin. Ja niin - kuka tahansa lumikengillä kävellyt tietää, millaista tuskaa niiden kanssa on nousta hangesta ylös! Pienessä hetkessä lunta löytyi niin naamalta, niskasta kuin kenkien sisästäkin, mutta hauskaa meillä kyllä oli. Siitä on ehtinyt kulua melkoisesti aikaa, kun viimeksi olen tarponut lumikenkien kanssa yhtään minnekään. Nyt ne kuitenkin odottavat jo heti ulko-oven vieressä käyttöä, joten saapa nähdä. Voi olla, että täytyy lähteä uudelleenkin pienelle kävelylle!

Tehokastahan tuo nimittäin on, eikä maisemissakaan ole valittamista. Vasta vähänaikaa sitten puhuttiin siitä, miten pienestä kaikki lopulta onkaan kiinni. Oltaisiinhan me voitu päättää toisinkin, ja asettua jonnekin aivan toisaalle. Vaikka nämä maisemat minulle niin kovin tuttuja ja turvallisia ovatkin, pitää yrittää katsoa asioita oikeanlaisen linssin läpi. Ehkä eniten hereille ravisteli miehen perheen reagointi - lähetettiin siis heille kuvia Atlantin toiselle puolelle. Ensimmäinen reaktio kaikilta oli lähinnä sitä luokkaa, että asummeko me ihmemaassa / paratiisissa / valitse paras ihmettelevä, ihasteleva substantiivi.

Niin. Asummeko me? Kai me sitten asutaan. Tutkailtiin kettujen ja jäniksien jälkiä lumella, saatiin nauttia ihan mielettömän kivasta iltapäivästä perheen kesken, ja luonnosta. Rauhallisuudesta myös - lähin tie menee kyllä näköetäisyydellä, mutta ollaan me sen verran syrjässä, ettei niitä autoja turhan usein ohi mene.

Mitä pidempään asiaa mietin, sitä varmemmaksi käy se, että myöhemmin tänään on pakko päästä tuulettamaan itseään ja päätään lumikenkien päälle. Tuohan se kieltämättä ihan mukavaa vaihtelua mun normaaliin toimistoarkeeni - jossa siinäkään ei kyllä valittamista ole, mutta on mukava tehdä välillä jotain vähän erilaistakin. Ehkä saan miehenkin napattua hihasta mukaan ihastelemaan tätä kirkkautta, auringonvaloa ja sinistä taivasta. Lunta. Kun sitä ennen vielä jaksaisi laittaa saunaan tulen, voisi mennä suoriltaan vielä lämpimäänkin.

#amerikanihmeitä

Grizzlies vs. Condors

1:08 ip.

#anglismit

Kahden kielen väkeä

10:47 ap.

Tykkäsin opiskeluaikoina kielistä. Ala-asteella opiskelin englantia kuin viimeistä päivää, yläasteelle mennessä myös ruotsi ja saksa astuivat mukaan. Kaikki kolme kieltä jatkoivat lukujärjestyksessä myös lukiossa, mutta niiden lisäksi sekaan ujuttautui myös italia, espanja ja ranska. Kaiken tämän eksotiikan keskellä englanti tuntui todella tylsältä ja tympeältä - miksi ihmeessä englantia muka pitäisi opiskella, sitähän kuulee ihan tarpeeksi telkkarista ja joka puolelta. Sisäinen teinini kapinoi ja päätti, että englannin opiskeleminen on ihan turhaa. Italia, esimerkiksi, on paljon hauskempaa!

Jo silloin ajattelin, että vieraskielisessä maassa asuminen ja päivittäinen vieraalla kielellä toimiminen olisi kyllä aivan mahdottomalta tuntuva ajatus. Se kiehtoi kyllä, mutta pelotti ja tuntui yksinkertaisesti mahdottomalta. Fiksu lukiolainen ei tietenkään osannut ajatella ollenkaan sitä, että tämä nyt vielä olisi pienempi paha - mutta että jakaa vielä arkensakin sellaisen ihmisen kanssa, kenen kanssa yhteistä äidinkieltä ei ole! Se olisi kiilannut kielellisessä kauhulistassa ehdottomasti ykkössijalle. Ihailin ihmisiä, joiden tarinoita näin televisiosta tai joita luin netistä - niitä, jotka olivat integroituneet toiseen kieleen ja kulttuuriin niin vahvasti, ettei se tuottanut heille ainakaan enää silmiinpistävästi ihmetyksiä tai ongelmia. Mutta hei, minnepä sitä maalaistyttö Etelä-Suomesta lähtisi, olihan täällä nyt sentään kaikki tarvittava ja elämäkin oli ihan jees.

Home (street), sweet home (street)

Vajaa vuosikymmen myöhemmin ajatukset, asenteet ja tilanteet olivat hieman muuttuneet. Elin epävirallisesti kahdella eri aikavyöhykkeellä ja sinnittelin (työ)päivät läpi päiväunien maagisella voimalla - yöt pyhitin parisuhteen hoivaamiselle. Joskus näiden kahden ääripisteen välissä olin ääneen ihmetellyt ystävälleni, kuinka kummassa he sen tekivät. Hän muutti USA:sta Suomeen suomalaisen puolisonsa vuoksi, opetteli kielen ja kaiken kaikkiaan, he taistelivat ansiokkaasti tuulimyllyjä vastaan. Taisinpa sanoa jotain siitäkin, että en minä ikinä...

Niin siinä vain istui nainen sohvalla, yön pimeinä tunteina - puhelin kädessä, järjettömän leveä hymy huulilla ja tuhat suunnitelmaa tulevaa varten mielessä. Päällimmäisenä mielessä olivat muuttoon liittyvät asiat, edessä oleva paperisota, mahdollinen häiden järjestely (tai järjestämättä jättäminen) ja se, kuinka hiton onnellinen sitä ihminen osasikaan olla. En uhrannut ajatustakaan sille, että meidän tilanteessamme olisi jotain vinksin vonksin - meidän keskinäinen kommunikaatiomme kun oli alusta alkaen pelannut paremmin kuin hyvin, eikä yhteisen äidinkielen puute häirinnyt meitä missään vaiheessa. Mitä pidemmälle aikaa kului, sitä luontevammalta myös itselle aiemmin vieraan ja satunnaisesti puhutun kielen käyttäminen alkoi tuntua. Harmitti ehkä vähäsen, että kiukkuteini ei ollut jaksanut panostaa englanninopintoihinsa. Prepositiot nimittäin tuottavat meikäläiselle edelleen ongelmia - tai jos nyt eivät ihan suoranaisia ongelmia, niin haastetta kuitenkin.

Nyt olemme virallisesti samassa osoitteessa, asumme yhdessä - ja naimisissakin taidetaan olla. Arki sujuu kielellä, joka on toiselle äidinkieli, toiselle vieras kieli. Ainakin tällä erää meillä puhutaan kotona melkein pelkästään englantia. Lapsi kuulee kumpaakin, ymmärtää kumpaakin - mutta me kaksi keskenämme puhumme englantia. Tiedän, että minun pitäisi pystyä puhumaan enemmän suomea, mutta ainakaan minulle kielen vaihtaminen ei ole ollenkaan helppoa. Koska englanti todella ei ole oma äidinkieleni, aiheuttaa se välillä erilaisia tilanteita. Hauskoja, epämukavia, ja kaikkea siltä väliltä.

(Räiskyvien) tunteiden ilmaiseminen on vaikeaa. Ei varsinaisesti mahdotonta, mutta ehdottomasti haasteellisempaa. Kun sata asiaa syöksyy mieleen yhtä aikaa, niitä on vaikea kanavoida sanoiksi asti kielellä, joka ei ole äidinkieli. Saan asiani kyllä esille, mutta en voi aivan täysillä kirkua ilosta tai huutaa raivosta. Joku pieni vivahde jää puuttumaan - en pysty ilmaisemaan itseäni niin syvällisesti, kuin haluaisin. Toisaalta, syvälliset keskustelut eivät tuota ongelmaa - ongelma piilee lähinnä siinä, että minun täytyisi pystyä ilmaisemaan itseäni todella nopeasti.

Sanoja ja sanontoja katoaa ja löytyy uudelleen ihan omaan tahtiinsa. Pitikö olla oikein fiksu ja näyttää se, kuinka kivasti lanttu leikkaa - letkauttaa jotain tosi hienoa? Ei hätää, kun kahta kieltä sekoittaa keskenään arjessa, kaikki hienosäätö tipahtaa ihan varmasti pois! Erityisesti yhtään erikoisemmat, harvemmin käytetyt ilmaisut tipahtavat pois ja pulpahtavat mieleen ihan omia aikojaan, ilman pienintäkään logiikkaa. Myös yksittäiset sanat häviävät aina silloin tällöin - useimmiten englanniksi. Yritäpä siinä sitten selittää, mitä mielessä on, kun sana ei muistu mieleen ja jopa selittäminen takkuaa pahemman kerran. Juuri näistä tilanteista on tullut paljon väärinkäsityksiä ja nauruja, toisaalta myös meidän kahden välisiä, omia juttujamme.

Sanaton viestintä vahvistuu. Aina ei ihan oikeasti jaksaisi käyttää muuta kieltä, kuin omaa tuttua ja turvallista. Miehen ymmärrys suomen suhteen on kuitenkin vielä todella rajallista, joten vielä tällä erää minun täytyy vain tyytyä siihen tosiasiaan, että ainoastaan englanniksi saan asiani täysin ymmärretyksi. Ja vaikka välillä ei kyllästyttäisikään, silti sanaton viestintä korostuu aivan eri tavalla suhteessa, jossa kaikki ei perustu yhteiseen äidinkieleen.

Ongelmia olisi joka tapauksessa. Olisi kyse sitten yksi -tai kaksikielisestä parisuhteesta, ongelmia kommunikoinnin saralla olisi silti. En tarkoita, että niitä olisi kaiken aikaa, mutta kun kaksi erilaista ihmistä tuovat eri asioita ilmi, se ei aina tapahdu täysin samalla tavalla. Ja välillä - välillä väärinkäsityksiäkin pääsee syntymään. Jotenkin kaksikielisessä suhteessa niitä on kuitenkin luontevampaa selvittää - ymmärtää vähemmästäkin, että se saattoi ihan oikeasti olla puhdas vahinko, eikä tarkoitettu nälväisy, ärsytys tai piikki.

Uskaltaisin oikeastaan väittää myös meidän kohdallamme sen, että kaikki tämä sekamelska on myös tuonut meitä vain enemmän ja enemmän yhteen. Mies korjailee minun englantiani silloin, kun jokin takkuaa - minä puolestani autan häntä parhaani mukaan oppimaan suomea, vaikka se hieman hidasta ja kankeaa onkin. Meillä on omia sanoja ja sanontoja, joita käytetään kokonaan uusissa tarkoituksissa - ja toisaalta joudutaan kuuntelemaan paljon enemmän juuri sitä sanatonta viestintää, josta äsken mainitsinkin.

Näiden kahden, selkeän pääkielen lisäksi meillä on toisaalta myös kaksi sellaista kieltä, jotka eivät ole niin aktiivisessa käytössä. Mies puhuu toisena äidinkielenään saksaa, minun suvustani osa puolestaan on suomenruotsalaista. Mies onkin innostunut nyt suomen ohella opettelemaan ruotsia, ja sitä on tankattu aivan erityisesti nyt viimeisimpien viikkojen aikana. Katsotaan, millaiseksi sekalaiseksi sopaksi tämä tästä vielä muodostuu - uskoisin kuitenkin, että tilanne tasoittuu tästä ajan kanssa ihan omalla painollaan.

#leipovavaimo

Apple Pie

9:32 ip.

#arki

Lumikaaos

1:56 ip.

Kun lumisade alkoi perjantaina, se loppui täällä meillä vasta sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Ja mikä parasta - kun äsken katsoin ulos ikkunasta, siellä näyttäisi satavan taas lunta! Eilen luotiin lunta ihan kuntoilunkin edestä - tuuli pöllytti lumet aina takaisin vastatehdyille poluille, eikä auttanut muu, kuin aloittaa taas alusta. Ihan vapaaehtoisesti me tosin tämä kaikki tehtiin - oli mukavaa olla ulkona raikkaassa ilmassa ja nauttia talvesta.

Pitkin viikkoa lunta on tullut taivaalta ihan mukavanlaisesti - siinä, missä oikeastaan lähes kaikki meidän perheen ulkopuoliset valittelevat, me kolme ollaan oltu ihan viimeisen päälle innoissamme. Lunta, paljon lunta! Tämä tarkoittaa lapselle ulkoleikkejä, meille sitä jo mainittua lumenluontia, liukastelua minne tahansa ajaessa - ja ihan loputonta kauneutta! Lunta on tullut niin mukavasti, että puut ovat peittyneet ihan eri tavalla valkeaan, kuin monena viime talvena. Yleensä en kauheasti innostu Suomen talvesta ihan siksi, että kammoan kylmää. Nyt minäkin olen kuitenkin ottanut kuvia lähes sydämeni kyllyydestä, koska lumi nyt vaan on (sittenkin) aika ihana asia.

Melkein harmittaa, kun lämpötilat ovat nyt muutamana viime päivänä pysyneet nollan yläpuolella. Lumi pakkautuu ja puuterista ei ole tietoakaan. Ollaan miehen kanssa puhuttu vähän siitäkin, että voitaisiin viikonloppuna käydä pellolla reippailemassa lumikenkien kanssa, mikä ei sinänsä vaikuta yhtään huonommalta vaihtoehdolta.

Tämä keli on antanut onneksi vähän armoa talon lämmittämisen kanssa. Mehän ollaan siis sähkölämmityksen varassa - ja huomattavasti mielummin maksaisin jostakin muusta energiamuodosta talon lämmityksen osalta. Niinpä meillä on poltettu tulia talven aikana takassa ja leivinuunissa, puuhellaakin on tullut käytettyä jonkin verran aina mahdollisuuksien mukaan. Tämäkään ei silti ole riittänyt taltuttamaan sähkölaskua täysin, kiitos nousseiden sähkönsiirtohintojen. Ahdistaa. Nyt olen kuitenkin pitänyt tulia vain joka toinen päivä, joskus jopa joka kolmaskin. Harmi vain, että juuri näillä keleillä tekee mieli laittaa takkaan tuli - ulkona näyttää niin ihanalta ja valkealta!

Lapsikin on käyttänyt kaiken mahdollisen ajan ulkoleikkien parissa. Pihalta löytyy kaikkea lumihevosesta labyrintteihin ja lumilinnoihin, eikä kyllä mikään ihmekään. Olihan se kivaa itsestäkin rakennella ja viettää aikaa kaiken sen valkeuden keskellä. Hiljaisuudessa. Myönnän - vasta nyt ihan oikeasti alan ymmärtää sitä, kuinka älyttömän hienossa ympäristössä sain viettää lapsuuteni ja kärsiä teiniangstini. Ja tuntuu aika kivalta, kun tietää voivansa tarjota saman muksullekin.

#sitä sun tätä

Kahden vaiheilla

11:04 ap.

Tulin bonganneeksi tällaisen pienen kyselyntyylisen Julian blogista jokin aika sitten, ja tällaisena pienoisena apinan ja harakan välimuodostelmana ajattelin vastata samoihin kysymyksiin itsekin - perustelujen kera, tietenkin. Jotenkin nämä tällaiset kyselyt ovat aina hauskoja - kiva päästä näkemään, mistä syystä joku toinen valitsee eri tavalla, mistä syystä taas ehkä samalla tavalla. Tämän pidemmittä puheitta kuitenkin itse kyselyn pariin!

Kahvi vai tee?

En osaa juoda kahvia, ollenkaan. Starbucksissakin tilaan aina Strawberry & Cream Frappuccinon, mutten koskaan mitään kahvipitoista. Teetä join aiemmin aika paljonkin, mutta nyt viimeaikoina en yksinkertaisesti vain ole jaksanut keitellä itselleni teekupposta. Pitäisi, varmaankin.

Kesä vai talvi?

Ehdottomasti kesä! Tykkään talven valkoisuudesta ja yleensäkin siitä, kuinka vuodenajat (Suomessa) vaihtelevat, mutta kyllä mä silti kesästä pidän enemmän. Lämpö!

Valkoinen vai musta?

Valkoinen. Pidän valkoisen puhtaudesta, ja jos minä päättäisin yksin kodin sisustuksesta, kaikki olisi valkoista. Toisaalta, vaatteissa suosin enemmän mustaa, valkoisiakin vaatteita taitaa löytyä edes muutama. Mutta näistä kahdesta jos (kun) pitää valita, ehdottomasti valkoinen.

Hiukset auki vai kiinni?

Auki, koska se tuntuu niin paljon mukavammalta ja vapaammalta! Töissä mulla on ihan aina hiukset jollain tapaa kiinni - yleensä nutturalla, joten hiukset vapaana mulla on ehkä tästäkin syystä kivempi olo. Kotona saa ja pitää pystyä ottamaan rennosti. Mies jos saisi tähän kysymykseen vastata, tiedän, että vastaus olisi todella erilainen - tai vaihtoehtoisesti sanoisi, että parempi olisi kokonaan kalju vaimo. Kuinka niin meikäläisen hiuksia muka on joka paikassa, joka vaatteessa, ja kaikkialla?

Instagram vai Snapchat?

En käytä kumpaakaan, mutta Instagram on tutumpi - joten sanotaan siis Instagram.

Kanakeitto vai kalakeitto?

Tykkään kummastakin - etenkin, kun ne valmistaa hyvin. Toisaalta, alkoi just himottaa kana-riisi-hernemaissipaprika -keitto, joten taidan valita kanakeiton.

Elokuvat vai sarjat?

Sarjat, koska elokuvien aikana tylsistyn yleensä aina (ja nukahdan).

Riisi vai bataatti?

Pidän kummastakin, mutta bataattien kanssa leikkiessä menee aina joko ranne, veitsi tai kummatkin. Johtunee oikean tekniikan puutteesta... Valitsen siis riisin.

Juoksu vai uinti?

Vastaan uinti, koska uinti tuntuu niin ihanan kesäiseltä ja kesä on kiva.

Aikaisin herääminen vai myöhään valvominen?

Myöhään valvominen! Party time! Harmi vaan, että kuutena päivänä viikosta mulla soi joka tapauksessa herätyskello päällä, ja ainoastaan lauantaina pystyn nukkumaan niin pitkään, kuin kroppa vaatii. Ja yleensä tämä tarkoittaa myös aikaisia herätyksiä... Arkisin herään kuuden ja seitsemän välillä, sunnuntaina yhdeksään mennessä. Ja silti huomaan aina valvovani ihan liian pitkään!

Thaimaa vai Australia?

Mulla ei (valitettavasti) koskaan ole ollut mitään erityisen suurta paloa Aasian (turisti)maihin, mutta Australia taas on aina viehättänyt (ja tässä vaiheessa varmaan on hyvä lisätä tekosyiden listaan vielä sekin, että miehen sukulaisia asuu Australiassa). Joten Aussit!

#auton maahantuonti

Auto USA:sta Suomeen

1:15 ip.

Olen kirjoittanut tämän tekstin alun perin silloin, kun muuttoautoprosessi alkoi olla loppusuoralla. Tunnelmat olivat aika sekavat - toisaalta harmitti, että lähdettiin koko riepotukseen ja toisaalta taas tuntui siltä, että vältyttiin monelta harmilta tämän paperisodan tuloksena.

Lähtisinkö samaan prosessiin uudelleen? Ehkä, ehkä en. Ainakin olisin seuraavalla kerralla skeptisempi ja osaisin varautua paremmin siihen, että saan repiä hiuksia päästäni monta kertaa ja vierailla useammankin eri viranomaisen luona - sellaistenkin, jotka edustavat täysin samoja asioita. Toisaalta, meilläkin suurimpana syynä taustalla oli raha, tai paremminkin rahan säästäminen. Vastaava auto Suomesta ostettuna olisi maksanut mansikoita, joten miehen olemassaolevan auton muuttaminen Suomeen oli yksinkertaisesti järjellisin ja rahaa säästävin ratkaisu. Samalla kontissa pääsi Suomeen myös kodin tavaraa, vaatteita ja muita sellaisia asioita, jotka muutoin olisivat jääneet Yhdysvaltoihin.

Tässä jokseenkin tiivistetysti se kaikki, jota olemme käyneet paitsi Tullin, myös eri viranomaisten kanssa.

1. Huolintafirman etsiminen ja palkkaaminen

Ensimmäisenä heti auton muuttopäätöksen jälkeen oli huolintafirman etsiminen. Tietysti auton muuton voi hoitaa yksityishenkilönäkin, mutta huolintafirman kautta hommat sujuivat ainakin meillä kohtuullisen kivuttomasti ja ylenpalttinen papereiden pyörittely jäi ammattilaisille. Stressikertoimet olivat jo muutenkin korkealla, joten oli suuri helpotus voida vierittää osa paperitöistä toiseen osoitteeseen, ammattitaitoisille ihmisille.

2. Vakuutukset, USA:n paperityöt ja valmistautuminen

Sopimus huolintafirman kanssa, ainakin meidän kohdallamme sisälsi myös vakuutuksen ja päätöksen siitä, tuodaanko auto kannella vai kontissa. Me valitsimme kontin, jonne ostimme myös kosteutta imeviä tyynyjä (note: auto saapui Suomeen tavaroineen päivineen täysin homeetta ja hajuttomana). Ennen auton kontittamista piti tietysti hankkia tarvittavat paperit. Meidän tapauksessamme pankilta pyydettiin kirjallinen lupa auton muuttamiselle Suomeen, joka seurasi Titlen alkuperäiskopion kanssa autossa Suomeen. Ilman pankin dokumenttia autoa olisi ollut mahdotonta tuoda Suomeen ihan siksikin, että lainaa on vielä muutamat tuhat dollaria jäljellä. Kontti sinetöitiin Kaliforniassa ja avattiin ensimmäistä kertaa vasta Suomessa, ja koko prosessi videoitiin huolintafirman toimesta. Pisteet tästä! Toisaalta, autosta (sisältöineen) kannattaa ottaa aina myös omaa kuva- ja videomateriaalia. Näin on olemassa tuplavarmistus sen varalta, että jotain pääseekin matkan varrella sattumaan.

Meidän automme matkasi Kaliforniasta Suomeen Panaman, Houstonin (TX) ja Lontoon kautta. Kokonaisuudessaan aikaväli auton jättämisellä satamaan Kaliforniassa ja noutamiseen Hämeenlinnassa oli noin 6-7 viikkoa.

3. Auton tullaaminen Suomeen

Ensimmäinen varsinainen toimenpide Suomessa oli auton tullaaminen (osa 1). Me olimme mukavuudenhaluisia ja maksoimme tästä pienen ekstramaksun (noin viitisenkymmentä euroa) huolintafirmalle, ja vältimme paperisodan. Painotan edelleen sitä, että koen tuon rahan ehdottomasti oikein käytetyksi - taas yksi stressinaihe vähemmän, ja paperit tulivat takuulla oikein täytetyksi Tullia varten. Täytimme muodollisuuksia varten muutaman lapun huolintafirmalle, jotta he saivat ihan luvan kanssa hoitaa meidän autoomme liittyviä asioita. Tässä välissä mentiin auton tietojen kanssa vakuutusyhtiöön ja otettiin autoon liikennevakuutus.

4. Autolla myös tien päälle?

Jos autolla halusi päästä Suomessa ennen varsinaista tullausta ajamaankin, olivat siirtokilvet seuraava vaihe. Huolintafirma hoiti meille siirtokilvet pyynnöstämme täysin ilmaiseksi, joten meidän tehtäväksi jäi ainoastaan noutaa auto Hämeenlinnan terminaalilta, tarkastaa auto sisäitöineen ja ajella kotiin. Tankkikin oli melkein täynnä, joten saatiin hetki nauttia halvan (USA:n) bensan ylellisyydestä. Harmi, että sitä iloa ei kauaa kestänyt... Kun auto oli fyysisesti hyppysissä, paluu takaisin vakuutusyhtiöön ja tarkempien tietojen kanssa ottamaan autoon kunnollinen vakuutus kaskon kanssa. USA:n vakuutuksista saadulla claims paid -tositteella saatiin muunnettua myös Yhdysvaltojen "bonukset" Suomibonuksiksi.

5. Se oikea ja pitkää pinnaa vaativa paperisota

Varsinainen paperisota Tullin kanssa alkoi. Jouduin anomaan jo kahdesti lisäaikaa Tullin papereille, sillä ensimmäinen lähetetty paperinippu ei selvityksineen ollut Tullin mielestä riittävä. Kaiken kaikkiaan Tullille on lähetetty mm. auton kauppalasku, titlen originaalikopion kopio (alkuperäinen kun on siellä pankilla), USA:n viimeisin rekisteröintitodistus, vakuutustodistukset 6kk ajalta taaksepäin (sekä kokonaiset vakuutuskirjat), pakkauslista auton sisällöstä, tälle erillinen tullauslomake, ajoneuvon yksilöintilomake & muuttovakuuslomake ja allekirjoitettu todistus muuttotavaran oikeellisuudesta, kopio passista kokonaisuudessaan - kaikkine sivuine päivineen... Lisäksi ulkomailla asumista on todisteltu mm. renter's policylla, vakuutuksilla, kolmen vuoden taakse ylettyvillä luottokortin yhteenvedoilla ja erinäisillä laskuilla.

6. Visiitti katsastuskonttorille

Seuraavaksi oli vuorossa vierailu katsastuskonttorilla. Tulli halusi autosta omaan pakettiinsa liitettäväksi rekisteröintikatsastuslomakkeen, joten auto piti viedä katsastukseen. Oltiin siinä kohtaa onnekkaita, että autoon piti asentaa vain takasumuvalo kytkimineen - sivuvilkut meiltä jo löytyi, eikä eteenpäin palanut keltaisia valoja, kuten monissa USA:n autoissa. Auto meni katsastuksesta läpi, joten katsastuskonttori lupasi faksata oman osuutensa papereista suoraan Tulliin - mekin lähetimme samana päivänä lisäselvityspakettimme.

7. Tullauspäätöksen odottaminen

Kun katsastuspäätös oli hyväksytty ja Tulli toimitti virallisen päätöksensä tullattavasta euromäärästä (joka muuttoauton tapauksessa oli nolla), pääsimme hakemaan konttorilta Suomi-kilvet autoon ja paperisota oli taputeltu. Horray! Rajoituksiahan Tulli toki antaa esim. ajoneuvon myyntiin ja käyttöön liittyen - näistä pääsee lukemaan päällisin puolin esim. täältä.

Vielä ennen suomalaisia rekisterikilpiä autossa matkustaa mukana melkoinen määrä papereita. Jotta ajeleminen muuttoautostatuksella paiskatulla autolla on laillista, mukana täytyy olla USA:n (uusin) rekisteröintitosite, Title, pankin kirjelmä ajoneuvon muutosta, Tullin ajo-oikeuteen oikeuttava paperinippu, sekä USA:n vakuutuspaperit. Tämä korvataan lopuksi yhdellä, ainoalla suomalaisella paperinkappaleella - sekä tietysti niillä rekisterikilvillä.

Mikä aiheutti eniten harmaita hiuksia?

Jopa katsastuskonttorin ihmiset tuntuivat sekoittavan käsitteet muuttoauto ja tuontiauto keskenään. Kävin ennen rekisteröintikatsastusta valtion katsastuskonttorilla, joka lykkäsi minulle käteen lisäselvitysliite M1N1:n. Yksityinen konttori, jossa olin aiemmin vieraillut, ei ollut koko lapusta maininnut mitään, joten paniikki meinasi iskeä - M1N1 oli täynnä (64 kohtaa) maahantuojalta kirjallisesti selvitettävää infoa, kello lähenteli iltapäiväneljää ja aika auton katsastukselle oli seuraavana aamuna kymmeneltä.

Yritin lapun käteeni työntäneelle, vanhemmalle katsastusmiehelle selittää, että tämä ei ole tuontiauto, tämä on muuttoauto. Sain vastaukseksi aavistuksen ivallista naurua ja kommentin siitä, että ettehän te naiset tietenkään mitään näistä asioista ymmärrä.

Seuraavana aamuna soitin paniikissa yksityiselle katsastusasemalle, jossa aiemmin vierailin - tai tarkemmin kyseisen konttorin toiselle pisteelle, jossa ei ollut työntekijävajetta. He käskivät (luojan kiitos!) heittää koko lisäselvitysliitteen menemään, ja kaiken päälle päästiin heille katsastamaan autoa puoli tuntia ennen sitä aikaa, joka toiselle konttorille oli varmuuden vuoksi varattuna. Muuttoauton kanssa voi siis todella helposti tulla höynäytetyksi ihan senkin vuoksi, että tämän katsastajan lisäksi myös monet muut tahot sotkivat meidän automme useasti tuontiautoksi. Ja tuontiautoilla kun on huomattavasti tiukemmat maahantuontisäännökset, kuin muuttoautoilla...

Toki myös papereiden kanssa saa olla tarkkana. Meillä oli miehen järjestelmällisyyden vuoksi onneksi kaikki tarvittavat paperit tallessa - ja enemmänkin - sillä papereita tarvittiin huomattavasti enemmän, kuin aluksi osattiin kuvitellakaan. Ja tämä siis Suomen päässä, ei USA:n! Suomen viranomaiset tahtoivat nähdä ties millaisia dokumentteja, joihin ei osattu ennalta varautua ollenkaan. Jos siis mielii autoa tuoda muuttoautona EU:n ulkopuolelta, kannattaa dokumentoida aivan kaikki, mitä mieleen vain tuleekaan - ja vielä vähän ekstraa. Myös, mitä alkuperäisempi, aina parempi.

Jos auton mukana tulee muuttotavaraa, kuten meillä, saa viimeistään USA:n päässä satamassa aika tarkan luettelon mukaan niistä asioista, joita autoon ei saa pakata mukaan. Lähinnä listalla on lääkkeitä, alkoholia, tupakkatuotteita, huumausaineita ja aseita - ei siis välttämättä ihan sellaista omaisuutta, jota kaikki nyt järjestelmällisesti kantaisivat valtameren yli mukanaan. Me tehtiin listaa tavaroista muistin perusteella vasta Suomessa - meitä viisaammat olisivat tehneet tämän jo autoa pakatessa, niin Tulli ei pyytäisi näistä vielä lisää tarkennuksia.

Ja tietysti, ne rajoitukset ajoneuvon myynnin, kuljettamisen ja lainaamisen suhteen. Näistä tosin tulee Tullilta aika tarkat ukaasit postitse, joten ei huolta ;)

Meillä kävi siinä mielessä hyvä munkki auton tuomisen osalta, että auto oli ostettu muutamaa kuukautta ennen 2014 heinäkuuta. Jos ostopäivä olisi ollut 1.7.2014 tai sen jälkeen, eipä oltaisi tuotu autoa vielä vanhoilla, kivoilla säännöksillä (ja verottomasti!) Suomeen. En kuitenkaan sen tarkemmin tiedä, kuinka paljon homma muuttui tuon jälkeen - meillä kävi hyvä tuuri.

Mitä palveluja käytettiin?

#arki

Yksi tavallinen päivä muiden joukossa

11:16 ap.

Taisin joskus luvata kirjoittavani oikeasta arjesta, mitään sen suuremmin siloittelematta. Myönnän, että aina välillä on tullut vähän siistittyä jotakin paikkaa, joka on kuvaan eksynyt - sillä ajatuksella, että ehkä tässä pitäisi vähän siistiä tuota pöydännurkkaa muutenkin. Yksi ilta tässä taannoin oli kuitenkin niin käsittämättömän tavallinen, niin rosoinen - ja silti niin kovin ihana - että ikuistin sen puolittain vahingossa kuviksi ja ajattelin jakaa sen tänne myös teidänkin kanssa.

Koska kyseessä sattui olemaan sunnuntai, heräsin vähän tavallista myöhemmin, silti herätyskellon armeliaalla avustuksella. Tällä kertaa kello soi kuitenkin vasta kymmeneltä, sillä olin ottanut päivän näytöt vähän myöhemmäksi. Tuntui siltä, että tarvitsen ihan väkisinkin vähän lisää unta. Ajokeli oli ihan hirveä - moottoritie oli auraamatta, kaikki ajoivat ihan mielettömän hitaasti ja tästä syystä minä tietenkin olin viitisen minuuttia myöhässä ensimmäiseltä näytöltä. Onneksi kukaan muukaan ei ollut ihan ajallaan, joten vahinkoa ei päässyt tapahtumaan.

Näytöt menivät aika kivasti - kävin ennen kotiin ajamista vielä kaupasta hakemassa vähän ruoka-aineksia, joista saa tehtyä jotain kätevää väli -tai iltapalaa. Ajaminen oli yhä vieläkin aika mahdotonta, mutta vähän siedettävämpää sentään - kotiin pääsi aavistuksen nopeammin. Kotona otin heti ensimmäiseksi suihkun, oli jotenkin niin käsittämättömän kylmä ja tunkkainen olo. Ainakin lämmitti, ja oli heti vähän parempi olo.

Sen jälkeen olikin oikeastaan enää jäljellä kaikkea kivaa, ja toisaalta vähän vähemmän kivaa. Mun oli tehnyt mieli unelmakääretorttua jo pidemmän aikaa, mutten ollut saanut aikaiseksi - nyt mulla oli kaikki tarpeellinen valmiina, mutta toisaalta kasa muutakin tekemistä. Mies oli onneksi ollut ihana, ja mun ollessa töissä oli imuroinut, pessyt koneellisen pyykkiä ja astiatkin oli valmiiksi pesty. Oli ihan pikkuisen kiva tulla siistiin kotiin - ja toisaalta jatkaa siitä, mihin toinen oli jäänyt.

Lapsi meni ulos rakentamaan lumihevosta sillä aikaa, kun minä rupesin tyhjentelemään leivinuunista ja takasta tulipesiä. Ärsytti - ämpärin sanka hajosi, joten kädet tuhkaantuivat - tällä kertaa sitä tuhkaa tuntui pöllyävän myös ihan eri tavalla ympäriinsä, vaikka kuinka yritin olla varovainen.

Pääsin onneksi lopulta kyllä sitten ihan leipomaankin - oli vaan niin makeaa, etten pystynyt syömään siivua enempää, mutta hyvää oli silti. Lapsi suihkun, iltapalan ja hampaiden harjauksen jälkeen nukkumaan - muutama erä pelattiin Piano Tiles 2:a ennen, kuin silmät sitten ihan lopulta laitettiin kiinni. Me miehen kanssa puolestaan tehtiin yhdessä muutamia (miehen) työasioita, mä jatkoin siivoilua ja tein meille pientä iltapalaa. Tällä kertaa vähän hemmottelin itseäni - en yleensä kovinkaan useasti ota pakastimesta niistä viimeisistä squaweista, mutta nyt oli jotenkin ihan täysin oikea mieliala siihen. Vähän nuudeleita, sitä squawia ja sen päälle puolikas purkki papuja - mies sai toisen puolikkaan, ja paistettuja kananmunia.

Loppuilta menikin oikeastaan ihan vaan sohvalla. Niin säälittävää, kuin se ehkä onkin. Katsottiin Remember Me - yksi meidän molempien henkilökohtaisista suosikeista. Nukkumaan mentiin tietenkin ihan liian myöhään, olihan seuraavan aamun herätys minulla taas siellä kuuden ja seitsemän välillä.

Ontuvaa kerrontaa, olkaa hyvät - näin meillä kuluu keskivertosunnuntai. Vähän ulkoleikkejä, aika useasti edes jonkinlaista leivontaa - vähän siivoamista, hauskanpitoa ja rentoutumista - töitä nyt toki unohtamatta. Aina joskus toivon, että minulla olisi enemmän aikaa hengähtää sunnuntaisin, mutta ei pidä valittaa. Tykkään työstäni, ja vaikka olenkin sen kanssa naimisissa ympäri vuorokauden, seitsemänä päivänä viikossa - se on silti aika jees. Elämä on hyvää näin.

#leipovavaimo

Lempparijuttuja: salaatit

11:30 ap.

#amerikanihmeitä

City Creek

10:41 ap.

Olen jonkun verran jakanut teidän kanssanne lemppariruokiamme - toisaalta olen kerrannut myös niitä paikkoja, joissa olemme käyneet ja mitä suunnitelmissamme on tulevaisuuden varalle. Niinpä ajattelinkin luonnollisena jatkumona kertoa hieman yhdestä lempipaikastani Salt Lakessa - City Creek Centeristä.

Ennen ensimmäistä visiittiä ihan paikanpäälle minulle kerrottiin hieman perustietoa - esimerkiksi se, että koko kauppakeskuksen alakerran lävitse virtaa joki. Tämähän nyt (tietenkin) kuulosti silloin täysin mahdottomalta, mutta muutaman kerran käyntien jälkeen asiaan alkoi kyllä jo tottumaan. Tavallaan jopa harmittaa, ettei meillä ole Suomessa oikein mitään vastaavaa. Ja kun otetaan huomioon vielä sekin, että olen kirjoittamassa kauppakeskuksessa Salt Lake Cityssa... Ovat esimerkiksi kanssasisaret New York Cityn tai Los Angelesin kaltaisissa jättikaupungeissa monta kertaa suurempia ja uskomattomampia.

Se mikä City Creek Centeristä tekee erityisen, on suurimmaksi osaksi rahoituksessa. City Creek on rakennettu aivan SLC:n Templen viereen - tien toiselle puolelle - ja tästä nyt saakin oikeastaan jo ensimmäisen vihjeen sille, mikä kauppakeskuksesta lopulta tekee niin omanlaisensa. Rahoitus nimittäin on tullut suurimmilta osin mormonikirkolta. Tästä johtuen kauppakeskuksella on omia erityispiirteitään, joihin nyt ei välttämättä tule edes kiinnittäneeksi huomiotaan - ellei asioihin erikseen lähde paneutumaan.

City Creek on täysin suljettu sunnuntaisin - tämä siksi, että päivä on mormoneille ehdoton lepopäivä. Toisaalta, City Creekistä puuttuvat myös kaikki keskeisimmät ja näkyvimmät paikat, josta kofeiinia voisi tankata elimistöönsä lähes holtittomasti - nyt puhun siis esimerkiksi Starbucksien sekä Beans & Brewsien kaltaisista kahviloista. Toki esimerkiksi The Cheesecake Factorysta pystyy hakemaan apua pahimpaan kahvihampaan kivistelyyn, mutta ihan erillisiä, kahviin erikoistuneita liikkeitä ei löydy. Turha mainita ehkä myöskään siitä, että alkoholi on täysin kiven alla.

Mä en silti voi sanoa muuta kuin sen, että tykkään ihan vallattoman paljon. Jo pelkät sisätilat ovat siistit ja viihtyisät, mutta ulkotilat... Aina vaan paranee! Ulkoa löytyy nimittäin esimerkiksi ihan omia, erilleen rakennettuja istuma-alueita - joko näkymällä vuorille, joelle (City Creek) tai kävelykadulle. Kaikki on vielä suhteellisen modernia ja uutta (City Creek Center avattiin kaikelle kansalle vuonna 2012) ja aivan kuten mainitsinkin, siistiä. Myös pääkadun ylittävä skybridge on oikeasti ihan näkemisen arvoinen - en nyt vaan tähän väliin löytänyt itseltäni yhtään kuvaa siitä.

Myös Templen puoli on ihanan puistomainen ja avoin, etenkin pimeällä ihan käsittämättömän kaunis! Vielä kymmeneen (vai olikohan yhdeksään) asti illalla kauppakeskukseen pääsee myös sisälle - tavallaan. City Creek Center on puolittain avoinna ulkoilmalle, puolittain suljettu. Esimerkiksi viime ystävänpäivänä kävin juurikin City Creek Centerissä vessassa, ennen kuin lähdettiin ajelemaan keskustasta kotiin.

Jos kukaan teistä tätä lukevista sattuu Salt Laken alueelle eksymään, suosittelen ihan ehdottomasti viettämään reilusti aikaa Temple Squarella. Jo itse Temple sitä ympäröivine puistoineen on enemmänkin kuin näkemisen arvoinen, mutta päivään pystyy yhdistämään pientä keveyttä helposti juurikin ostoksilla. City Creek on vallan ihana paikka!