Ajomatka Jettylle tuntui lopulta jopa yllättävänkin lyhyeltä. Minulla meni suurin osa ajasta maisemia tuijotellessa, mies puolestaan yritti ottaa jotakin tolkkua minun lähes toivottomasta kartanluvustani. Ogdenissa pysähdyttiin tankkaamassa melko pikaisesti ennen matkan jatkumista, ja tällä kertaa minulla oli jopa särkylääkkeitäkin varattu mukaan paluumatkaa ajatellen! Pysyin kuitenkin tyytyväisenä koko loppumatkan Jettylle KitKatin turvin - ja onnistuin kuin onnistuinkin myös lukemaan paperille kirjoitettuja (minun mielestäni) epämääräisiä ohjeita siitä, minne mennä. L & tiennumero kun eivät tietenkään voi tarkoittaa kääntymistä vasemmalle, kyseiselle tielle... Näin esimerkiksi.

Usko meinasi loppua pahasti kesken siinä vaiheessa, kun tiet muuttuivat aina vain pienemmiksi ja pienemmiksi, eikä koko tietä lopulta näkynyt enää edes kartalla. Jatkoimme kuitenkin sinnikkäästi - tällä kertaa Spiral Jettysta kertovien opasteiden avustuksella - eteenpäin. Ja perillehän me pääsimme! En oikeastaan edes tiennyt, mitä Jettylta odottaa. Tiesin, että kyseessä on edesmenneen taiteilijan tekemä, spiraalinmuotoinen (suuri) kiviasetelma, mutta siinä se. Ja vaikka en erityisen korkeasti Jettyn puolesta liputtanutkaan, niin pakko sanoa, että odotti ylitykset täydellisesti. Teoksella todella oli kokoa, ja edes kuvien perusteella sitä on kovin vaikea ymmärtää. Koska Great Salt Laken pintakin oli matalalla, koko teos oli varsin mukavasti näkyvillä ja toiveidemme mukaisesti onnistuimme vielä ajoittamaan itsemme paikalle niin, että kauempana häämöttävä Suolajärvi näytti mukavan vaaleanpunaiselta.

Tallustelimme kyllä aikamme Jettylla, mutta lopulta uteliaisuus vei voiton, ja taisimmekin kuluttaa suurimman osan ajasta ihan vain kävelemällä ristiin rastiin järvenpohjaa. Minun oli tietenkin pakko rapsutella jäältä näyttävää, massiivista suolakerrosta ja maistaa - ja kyllähän se suolaa oli. Mutta olipahan kerrassaa kovin käsittämätöntä ajatella, että tässä sitä kävellään suolamassojen päällä, ihan kirjaimellisesti.

Muutama tunti vierähti helposti ihan vain ihmetellessä ja ympäriinsä kävellessä, sillä katseltavaa kyllä riitti. Sunnuntai oli kuitenkin mitä antoisin turistipäivä, joten iltapäivän mittaan paikalle alkoi valua entistäkin enemmän ihmisiä. Siinä vaiheessa me päätimme lähteä suuntaamaan muutaman tunnin mittaiselle ajomatkalle kotia kohden - ihan jo siinäkin toivossa, että olisimme voineet esimerkiksi poiketa ravintolassa... Tällä kertaa kuitenkin tuumasimme, että taidamme viitsiä työntää pakastimessa kyhjöttävän pizzan uuniin ja tuijottaa samalla elokuvaa Netflixistä. Ihan hyvä valinta - etenkin, kun kävimme kompromissina hakemassa kaupan kautta purkillisen pistaasigelatoa. Tällä kertaa mies ei myöskään asettanut mulle minkäänlaisia, perättömiä "you can only eat half of it!" -rajoitteita, jotta minun ei suotta tarvitsisi jättää suurinta herkkuani miehen armoille pakastimeen, minulla kun oli lento Suomeen neljä päivää Jettyllä vierailun jälkeen. Harmi vain, että aiemmin syöty pizza täytti sen verran mukavasti, että tällä kertaa en saanut tuhottua kerralla kuin alle puoli purkkia...