Mennyt viikonloppu oli aika ihana. Lauantaita vietettiin paitsi jouluvalmisteluiden parissa, myös sukulaisten kanssa aikaa viettäen. Muutamaa jouluelokuvaa, hampaidenpesua ja yöunia myöhemmin oltiin sunnuntaissa - toisin sanoen, kuusenhakupäivässä!

Ihan sanan varsinaisessa merkityksessä ei kuusivarkaissa kuitenkaan oltu, sillä ihan omasta metsästä käytiin joulupuu hakemassa. Miehen mielessä oli kapea, mutta jokseenkin tiheäoksainen yksilö - minä taas haikailin muhkean, tasaisesti levenevän kaunottaren perään. Lienee siis turha mainita mitään siitä, kuinka hankalaa oli näin ajatuksen tasolla yrittää etsiä sellaista kuusta, joka olisi ollut sehä herran että rouvan mieleen.

Kuusta haettiin tänä vuonna vähän kyseenalaisessa säässä. Muutama vuosi takaperin kuusimetsällä sai kirjaimellisesti kahlata, sillä lunta oli paikoin reisiin saakka. Tänä vuonna suunnattiin samalle metsäpalstalle vesisateessa - lumesta ei ollut tietoakaan. Mies hölkkäsi koiran kanssa paikalle, minä ajelin metsään autolla, apujoukot puolestaan saapuivat traktorin ja muun tarpeellisen välineistön kanssa. Koira nautti täysillä pienestä metsäreissusta, eikä meistäkään kumpikaan nikotellut raittiissa ilmassa sateesta huolimatta. Ja kyllähän se kuusikin löytyi!

Olisihan siinä parantamisen varaa - en erityisemmin pidä ylhäällä olevasta, harvemmasta kohdasta, mutta muuten saa kyllä olla ihan tyytyväinen. Eipä meillä varsinaisia kasvatettuja kuusia olekaan, vaan luonnon kädenjälkeä täynnä.

Meillä kuusi koristellaan perinteisesti vasta jouluaattoaamuna, mutta melkoinen malttamattomuus iski iltaa kohden. Lähinnä koristeleminen keskittyi helminauhojen kieputtamiseen ja muutamaan palloon, enkä ainakaan ole vielä suunnitellut jatkavani projektia tänään... Katsotaan, onko eri ääni kellossa siinä kohtaa, kun pääsee kotiin ja näkee olohuoneessa puolialastoman kuusen.

Koirakin on ottanut ilon irti uudesta juomakupistaan. Tämänvuotinen kuusi ei tunnu olevan erityisen kova juomari, mutta vettä katoaa jalasta siitäkin huolimatta kohtuullista tahtia, sillä koira on ottanut asiakseen vajuttaa vettä omaan käyttöönsä. Myös koristeet kiinnostavat edellisvuotta enemmän. Eivät niinkään ne helminauhat, vaan pallot! Viime vuonna ehti tuhota kuusesta muutaman koristeen ja nähtäväksi jää, mikä on tämän vuoden saldo näiltä osin. Onneksi kyseessä on kuitenkin kissaa pienempi tapaus, joten kovin korkealle ei voi tyypin olettaa pomppaavan. Tai niinhän minä ainakin luulen...