Tarina yhdestä hammaslääkärikäynnistä
11:56 ap.
Lapsesta saakka olen kammonnut hammaslääkärissä käymistä. Hassua ehkä sinänsä, että huonoja kokemuksia minulla ei hammaslääkäristä ihan varsinaisesti ole. Ikäviä yleisellä tasolla kyllä - olen yksi niistä -80 luvun lopun toivoista, jotka kävivät lävitse pitkällisen oikomishoidon ja vihonviimeiset raudat minulta otettiin suusta parikymppisenä. On revitty väärään paikkaan eksyneitä legoja, väännelty niitä oikeaan asentoon, tehty vaikka ja mitä. Minulla on aina ollut ystävälliset hammaslääkärit - mutta silti, se pelottaa. Ihan aina.
Tällä kertaa yksi hammas ehti vaivaamaan melkein puolitoista vuotta. Kyseessä oli suunnilleen kraaterin kokoluokkaa oleva reikä, joka ei kuitenkaan oireillut säryillä tai kolotuksilla mitenkään, joten tietenkään en halunnut mennä vapaaehtoisesti hammaslääkärin penkille kidutettavaksi. Sarkastista kyllä, yksi pitkäaikaisimmista haaveistani on kuitenkin puhtaanvalkea hammasrivistö - ja tämä vaatisi tietysti sitä, että pohjatyöt on tehty kunnolla. So to speak. Toisaalta, onhan se nyt muutenkin kiva omistaa ehjä hammasrivistö.
Aavistuksen kivempi odotusaula, kuin meidän kunnallisella.
Meidän oma nykyinen, kunnallinen hammaslääkärimme on hieman... Kovakourainen, ja ehkä jopa aavistuksen kova suustaankin. Kaiken lisäksi sain pitkän vitkuttelun ja hampaiden kiristyksen jälkeen ajan kolmen kuukauden päähän, vaikka saatoin aavistuksen valitella hammasta ja sitä, että se muka oireilisi... Minulle oli jo järjettömän suuri uhraus soittaa hammaslääkäriin ja varata aika, koska pelotti niin vietävän paljon. Harmitti, että pitäisi elää takaraivossa jyskyttävän pelon kanssa vielä kolme seuraavaakin kuukautta.
Juteltiin tilanteesta miehen kanssa, joka oli suurimmaksi osaksi oikeastaan jopa syy sille, miksi varasin koko hammaslääkäriaikaa. Tulimme siihen lopputulokseen, että voisin kokeilla yksityistä hammaslääkäriasemaa. Soitin, ja sain ajan jo seuraavalle päivälle! Hinnatkaan eivät ainakaan hinnaston mukaan vaikuttaneet kuin kympin, korkeintaan kaksi, korkeammilta kuin kunnallisella. Yritin herätä seuraavaan aamuun mahdollisimman avoimilla mielin ja sillä ajatuksella, että kyllä tämä varmaan tästä. Toivottavasti. Mahdollisesti. Olin sen verran kauhusta jäykkänä, että itkeskelin aamulla meikitkin poskille. Aikuinen ihminen, mutta aivan käsittämättömän hammaslääkäripelkoinen!
Iltapäivällä se kammottu aika sitten lopulta koitti. Vastassa oli äärimmäisen ystävällinen hammaslääkäri, joka hoiti kaiken paremmin kuin hyvin. Koko homma oli täysin kivuton ja oikeastaan jopa mukavakin - jos hammaslääkärikäyntiä koskaan voi mukavaksi sanoa. Ei muuten enää pelota hammaslääkärikäynnit, ja tiedän jatkossakin, minne hammasvaivojeni kanssa suuntaan!
4 kommenttia
Mulla on samanlainen historia hampaiden kanssa. Niitä on ollut liikaa ja ne on sojottanut joka ilmansuuntaan. Pienestä pitäen siis sörkitty ja vedelty hampaita, kokeiltu jos minkämoisia rautoja ja oikomiskojeita! Myöhemmin riesana ollut sitten viisaudenhampaat ja aivan liian monet reiät karkinsyönnin ja limsanjuonnin (ja ehkä huonojen geenien) seurauksena. Mulla vaan on käynyt tän kaiken seurauksena niin, että oon niin tottunut siihen, että suuta ja hampaita ollaan aina sörkkimässä, että h-lääkärille meno ei aiheuta mussa yhtään minkäänlaisia tunteita:D makoilen siellä aina oikein rentoutuneena ja joskus oon tainnut vähän torkahtaakin. Jännä kuinka erilailla sitä voi reagoida ja kokea asioita. Kiva että löysit hyvän h-lääkärin:)
VastaaPoistaOho, kiva tosin että sulla se on mennyt noin päin! :) Mä olin jotenkin ehkä jo vähän turtunut hammaslääkärikäynteihin parikymppisenä, mutta kun omatoimisesti pidin parin vuoden tauon tarkastuksista, ensin kasvoi inho ja sitten pelko... Joka jäikin päälle :/ Jotenkin tosin on kyllä hirmu mukava kuulla, etten tosiaan oo ainoa samaa rupeamaa läpikäynyt! Mullakin on leikelty just milloin mitäkin, oiottu, revitty ja mulla ei (kai) koskaan kasva neljää pysyvää hammasta suuhun, ovat vieläkin tulematta! :D Toisaalta, eivät oo viisaudenhampaatkaan muistutelleet itsestään, vielä...
PoistaTää kuulostaa niin multa. Oikomishoitovuodet ja kaikki. Ja just toi kraaterin kokoinen reikä on niin tuttua kauraa...ja silti en mennyt paikkaamaan, en sitten millään. Juuri ennen USA:han muuttoa päätin kuitenkin tehdä asialle jotain ja paikkautin sen pirunmoisen kolon. Muuhun ei sitten varaa ollutkaan. Tällä mantereella kävin ehkä 13 kertaa putkeen hammaslääkärissä (onneksi on vakuutus), jotta saatiin kaikki korjattua. Kaikki 4 viisaudenhammasta lähtivät myös nukutuksessa. Jännää kyllä, se ainoa, minkä korjasin Suomessa osoittautui lopulta yhdeksi ja ainoaksi, joka tarvitsi juurihoidon (mikä ei todella ollut yhtä karmea kokemus kun monilla on ollut...ei sattunut YHTÄÄN!). Iso paikkaus jätti ison paikan tietysti ja sen seurauksena päädyin juurihoitoon. Nykyinen hammaslääkärini ei osannut sanoa oliko hammas huonosti paikattu vai ei, koska isosti paikattuihin hampaisiin juurihoidon tarve yleensä nimenomaan iskee. Ärsytti silti kun tuli tunne, että kulutin 300 euroa sen paikkaamiseen ja alle vuosi myöhemmin se kallis paikka lähti roskikseen ja nyt mulla on samalla paikalla kruunu.
VastaaPoistaNo joo, piti kommentoida kun tää kuulosti niiiiiiiiin multa enkä ole vielä tavannut ketään samankaltaista. Kaikki kaverit ja tutut aina täydellisine hampaineen kehumassa etteivät tarvinneet rautoja eikä koskaan ole reikiä...no onnea teille? :D Oon tyytyväinen nykyisiini (ennen oikomista en saanut edes suuta kiinni. Niin paljon etuhampaat olivat rivistöstä edessä liikaa...) ja nyt on täysin terveet hampaat. Ihan hohtavan valkoiset nämä ei ole, mutta tosiaan kun hampaiden terveys oli etusijalla. Näiden monien korjauskertojen jälkeen en enää jännitä YHTÄÄN hammaslääkäriin menoa. Sen verran siellä sai viime vuonna istua...
Miten tää kuulostaa niin miulta, niin kovin tutulta! :D Tuo oikomishoito on ihan kiva juttu toisaalta, mutta kyllä se vaan vie paljon aikaa ja hermoja... Mulla kävi vielä niinkin hauskasti, että mulla otettiin raudat pois aamupäivällä ja kahta tuntia myöhemmin yksi noista "paksummista" kulmahampaista alhaalta kirjaimellisesti poksahti pois rivistä. Soitin tottakai heti, että mitä hei tehdään - näitä on oiottu yli vuosikymmen, ja nyt rautojen poistamisen jälkeen kävi heti näin... Ja sieltä vaan sanottiin, että ei sille enää mitään tehdä, antaa olla. Kiitos vaan! :D Onneksi ylärivi sentään on suht suora ja "edustuskelpoinen", mitä nyt menee sellainen mukava, kirkkaanvalkoinen pigmenttiraita keskellä etuhampaita... Hnnnnng!
PoistaJa hei, kommentoi ihmeessä vaikka useamminkin! :D Täähän se on koko bloggaamisen suola, että pääsee juttelemaan / vaihtamaan ajatuksia / oppimaan uutta! Ja älä muuta sano - onnea tosiaan vaan heille... Mullakin on muutamia vastaavia lähipiirissä ja aina saa hampaita kiristellen vaan hymyillä, että hei, kivat - harmi, ettei mulla vaan. Katsotaan, jos mä saisin joskus aikaiseksi laitattaa kuoret näiden nykyisten päälle - ollaan vähän puhuttu, että vois mahdollisesti seuraavalla USA:n reissulla sen toteuttaa, kun pääsen kuitenkin miehen vakuutuksen puolesta tämän homman hoitamaan suht edullisesti sitten Kaliforniassa, jos vaan uskallan :D