Vähän maalailin eiliseltä piruja seinille. Piti olla töiden puolesta aika kiire päivä - ja kieltämättä päivän alkupuolisko tulikin juostua melkein tuli hännän alla, mutta kotiin tullessa sai rauhoittua. Työasiat unohtuivat hetkeksi ihan taka-alalle, kun pääsi paremmin kotoilun makuun.

Eilisestä erilaisen teki jo ihan se, että päivä taisi olla ensimäinen todella keväinen. Juuri kevään kunniaksi porattiin muutamat reiät kahteen pihakoivuun mahlan toivossa. Toisin kuin viime keväänä, nyt ei tarvinnut odotella turhan kauaa - toisen koivun 1,5-litraista pulloa sai olla vaihtamassa vähän väliä, ja mahlaa taisi tulla iltapäivän ja illan aikana vähän vajaat kymmenen litraa.

Piha näyttää ihan siltä, että se kaipaisi pientä kuopsuttelua. Harmi vain, että olen tällä hetkellä melkoisen naimisissa töiden kanssa, ja mies ei koe kukkapenkkien raaputtelua ja pihan haravoimista ihan yhtä tärkeänä, kuin minä. Katsotaan nyt sitten, päätyvätkö lehdet haravoiduiksi, puhalletuiksi jonnekin tontin rajalle, vai tuhotaanko niitä kesän mittaan ruohonleikkurin armeliaalla avustuksella... Uskaltaisin veikata, että viimeinen vaihtoehto voi muodostua melko todennäköiseksi.

Muutenkin kevät on alkanut tulla ja ulkona on ihan oikeasti mukava viettää aikaa. Sen jälkeen, kun oltiin koko porukan voimin nautittu iltapäivän hyvästä ruoasta, päädyttiin pomppimaan trampoliinille reiluksi tunniksi. Ehkä turha mainitakaan, että lapsi oli aiheesta äärimmäisen innoissaan - etenkin, mitä korkeammalle me aikuiset jaksettiin tyyppiä pomputtaa. Lämmintäkin riitti juuri sopivasti - ainakin, kun päällä oli kollarit ja huppari. Kello taisi olla lähemmäs kahdeksaa, kun päätettiin viimein lähteä sisälle iltapalalle. Ei siis ollenkaan hassumpi sunnuntai!

Ja pakko tuumata, että on mulla kyllä ihan paras tiimikaverikin. Töistä kotiin tullessa meillä odotti puhdas koti - pölyt ja lattiat oli pyyhitty, pyykit roikkuivat ulkona kuivumassa ja tuli muutenkin heti kotoisa olo.

Taidan jatkaa tänään kotoilua vähän lisääkin - heti töiden jälkeen siis, eli sen muutaman tunnin illan aikana. Mahlapullot kaipaavat takuulla tyhjennystä, piha kaipaisi huomiota ja toisaalta mua houkuttaisi kovasti myös ajatus saunasta ja kiuasmakkarasta. Tai vaikka sitten ihan takassa käristetystä grillimakkarasta - ja miksei vaikka halloumistakin. Ananastakin voisi grillata. Tai leipää. Kotona nyt yksinkertaisesti vaan on kiva olla, ja eilinen päivä oli ihan täydellinen muistutus tästä.

Mies osaa kylläkin arvostaa tätä kaikkea jopa minuakin enemmän. Minä näen ainoastaan pihan, joka vaatii äärimmäisiä kunnossapitotoimenpiteitä; mies puolestaan näkee pellon toisella laidalla olevan väliaikaisjärven, joka muodostui sinne lumien sulettua. Hän näkee aivan meidän päidemme ylitse lentävät joutsenet ja kuuntelee luonnon ääniä - minä stressaan puolestani taloon joukolla ryntääviä muurahaisia, ellen muista myrkyttää talonvierustoja. Mies ottaa chillisti, minä näen ainoastaan kasan tekemättömiä hommia ja pitkiä rivejä hommaa lukemattoman monilla muistilapuilla. Mies näkee lähimetsän mitä parhaana piknikkohteena koko jengille - minä taas mietin, että minun täytyisi tehdä väkisinkin jonkinlainen inventaario autotallissa.

Asiat oikeaan perspektiiviin vaan, ja pientä löysäystä asenneruuvissa.

 Tästä kyseisestä koivusta tuli mahlaa ihan suunnattomasti, jopa pelottavan paljon! Viereisessä kuvassa päivää paistattelee puolestaan miehen silmäterä, Hans. Jos mokoma bonsai olisi minun huomassani ollut, se olisi luultavasti heittänyt jo veivinsä - miehen käsittelyssä se näyttäisi kukoistavan.

Lumi alkaa kadota kaupungistakin.