Minä - kaksikielinen, mutten natiivi
11:14 ap.
Kaksikielisyys on tänä päivänä paljon tapetilla. Siitä puhutaan eri medioissa, se nousee esille kahvipöytäkeskusteluissa ja aihetta tutkitaan vähän väliä. Hyvästä syystäkin, tottakai - aiheesta tulee aina vain ajankohtaisempi, mitä monikulttuurisemmaksi maailma muuttuu. Toisaalta samaan soppaan voi sekoittaa myös monikielisyyden, mutta tällä kertaa pureudun vain ja ainoastaan kahteen kotikieleen. Meidän arjessamme kuuluu toisaalta englannin ja suomen lisäksi myös saksaa ja ruotsia, mutta nämä kaksi ovat jääneet selkeästi vähemmälle käytölle pääkielien rinnalta.
Tällä kertaa ajattelin kuitenkin itsekkäästi tuijotella omaa napaani ja kertoa hieman, mitä tällainen omaehtoinen kaksikielisyys on minulle antanut - ja mitä se on minulta ottanut.
No, rehellisyyden nimissä, se on kyllä antanut enemmän kuin ottanut. En tiedä, kuinka pää toimisi siinä tilanteessa, jos olisi syntynyt perheeseen, jossa kotikielinä käytettäisiin suomea sekä englantia. Menisivätkö sanat vähemmän sekaisin, vai kuinka asiat päässä jäsentyisivät. Toisaalta jo tälläkin aikavälillä huomaan, kuinka asiat ovat muuttuneet - kuinka kakkoskielestä on tullut aina vain sujuvampi ja sujuvampi ja toisaalta, kuinka päätään joutuu käyttämään näissä asioissa aivan eri tavalla kuin aiemmin.
Aloitetaanpa siis ihan alusta.
 |
| Provo Canyon, UT |
Mistä lähdettiin, mihin päädyttiin
Ensimmäinen vaihe oli lähinnä täynnä arkuutta, itsekriittisyyttä ja pelkoa epäonnistumisesta. Entä jos tuo poikaystävä ei nyt ihan hiffaa, mitä olen sanomassa - tai sanon jonkun sanan ihan käsittämättömän hullulla ja omituisella aksentilla? Sehän nauraa mulle päin näköä! Englannin käyttäminen oli paljon epävarmempaa ja samalla myös epämukavaa. Minulla on toisaalta äärimmäisen epäsuomalainen aksentti ja mies on alusta asti sanonut, että kadenssi on todella hyvä - mutta enpä minä itse näitä asioita huomaa (tai toisin sanoen, halua huomata).
Kun pahimmasta alkujännityksestä pääsi ylitse, alkoi luottaa itseensä enemmän. Hei, mä osaan! Toisaalta myös uskalsi käyttää kieltä entistäkin enemmän. Mitä sitten, jos sekaan eksyisi muutama virhe, väärä prepositio tai kuulostaisin hassulta? Oli aika hauskaakin kuunnella, kun ihmiset yrittivät aksenttini perusteella arvioida, mistäpäin maailmaa olen kotoisin. Aika usein minun veikattiin olevan Australiasta tai Uudesta-Seelannista, eikä Suomi soitellut oikeastaan kenellekään kelloja. Yritin parhaani mukaan puhua niin hyvää englantia kuin mahdollista, mutta neuvoa oli vaikeantuntuista kysyä. Asiat olisivat luonnistuneet ehdottomasti helpoiten suomeksi, mutta englannista alkoi muodostua aina vain mukavampi kieli käyttää.
Seuraavaksi uskaltauduin paitsi erehtyhmään, myös kysymään neuvoa. Kulta, miksi mun täytyy käyttää tässä kohtaa just tätä prepositiota? Voisinko mä sanoa sen näin? Toisaalta tuntui, että tässä kohdin mun englannintaitoni ottivat ison harppauksen taaksepäin - heittäydyin ihan hölmöksi ja vaadin selityksiä suhteellisen yksinkertaisillekin kielen rakenteille. Tässä kohtaa on kuitenkin hyötyä siitä, että on sattunut menemään naimisiin kielitieteilijän / kieltenopettajan kanssa - saa ihanan perusteellisen ja järkeenkäyvän selityksen sille, miksi kieli toimii kuten toimii.
Muita vaiheita en vielä tässä vaiheessa ole erottanut. Ehkä sen, että olen siirtynyt jo kolmannestakin vaiheesta eteenpäin; nyt kyselen ja käytän kieltä rohkeasti erehtyen. En niinkään ota itseeni siitä, jos mies korjaa jotakin selkeää rakennetta puheessani - kuinka minä muuten edes voisin oppiakaan! Välillä ajaudutaan myös pitkiin keskusteluihin siitä, kuinka jokin asia kuuluisi sanoa tai ilmaista.
 |
| Utah's Hogle Zoo - jopa vessojen edustat näyttivät kivoilta! |
 |
| Näkymää Utah's Hogle Zoon ylle. |
Suomea, englantia ja finglishiä
Tässä välissä lienee hyvä mainita, että meidän kotikielemme on noin 99% ajasta englanti. Olemme yrittäneet Suomeen asettumisen jälkeen tehdä kielenvaihdosta edes osittain suomeen, mutta se ei vain luonnistu - minulta. Mies yrittäisi ja haluaisi kyllä kovasti jatkaa yrittämistä, mutta minä vaihdan herkemmin englantiin. Nyt englanti on selkeästi ottanut vakaamman aseman arkikielenä, eikä tämä minua toisaalta erityisesti haittaa. Olemme jutelleet aiheesta toisen amerikansuomalaisen pariskunnan kanssa - myös heidän kotikielensä on englanti, vaikka he Suomessa asuvatkin. He ovat nyt, usean yhdessäkoetun vuoden jälkeen todenneet sen olleen ehdottomasti parempi ratkaisu kuin se, että he olisivat alkaneet käyttää kotona suomea. Miksi? Siksi, että pariskunnan amerikkalainen osapuoli pystyy käyttämään suomea joka puolella kodin ulkopuolella, mutta voi kommunikoida vapaasti omalla äidinkielellään ainoastaan kotona ollessaan.
En ole missään vaiheessa alkanut unohtaa suomea, miksi olisinkaan? Käytän suomea joka päivä töiden parissa, sukulaisten ja ystävien kanssa, arjessa. Kun kahden kielen välillä kuitenkin vuorottelee, huomaa väkisinkin joidenkin asioiden tarttuvan. Suomen sekaan meinaa lipsahtaa milloin mitäkin - joskus jotain tiettyä sanaa saa hakea suomeksi todella kauan, tai vaihtoehtoisesti tekisi mieli sanoa alright, bless you tai please. Yleensä nämä hetket koittavat toisaalta myös varkain; vasta siinä vaiheessa, kun sana on karkaamassa suusta väärällä kielellä, onnistuu sen pysäyttämään - ja näyttää takuulla kylän isoimmalta idiootilta, kun takeltelee sanoissaan.
 |
| Kotinäkymiä. Pellon poikki olisi halutessaan voinut oikaista vaikka SubWayyn tai Popeyesiin. Ei pahemmin vain houkutellut. Taustalla mikäpä muukaan, kuin Wasatch Front. |
 |
| Kaupasta kotiin kävellessä. Haluaisin mielelläni päästä näkemään tämän alueen muutaman vuoden päästä uudelleen - edessä avautuva, uusi asuinalue oli i-h-a-n-a, samoin oikealle puolelle rakentuva okt-alue! |
Arkipäiväiset ongelmat
Kavereiden kanssa annan tulla vähän mitä sattuu. Mitä sitten, jos sinne väliin eksyykin yksi englanninkielinen sana tai useampi - eivät he välitä, he tietävät minun tilanteeni. Asiakkaiden kanssa ei kuitenkaan parane sekakieltä käyttää, sillä se aiheuttaisi ainoastaan sekaannusta vastapuolessa, ja olisi muutenkin melko epäammattimaista.
Monet sanat, sanonnat ja asiat vääntyisivät (muka) paremmin englanniksi, kuin suomeksi. Tämä varmasti selittyy osin sillä, että juuri se rennoin ja minulle aidoin kommunikointi tapahtuu oman kodin seinien sisäpuolella, ja natiivipuhujaa kuunnellessa sanat ja sanonnat tarttuvat väkisinkin. Aloitan lauseita varsin sujuvasti sanomalla 'so', toisaalta myöntelen helposti sanomalla 'yeah - I hear you.' Vitsejä en murjo lähimainkaan samaan tapaan, kuin meidän natiivimme - minulla saattaa myös mennä hetki siinä, että ymmärrän jonkun asian hauskuuden. Välillä yllätän jopa itseni nokkeluudella, mutta näitä hetkiä on valitettavan harvassa. Suomea ymmärrän, vaikka useampi ihminen puhuisi yhtä aikaa (suomeksi) - pystyn seuraamaan halutessani kaikkia suomenkielisiä keskusteluja samanaikaisesti. Englanniksi homma ei toimi ihan samalla tapaa, vaan joudun keskittämään selkeästi energiani yhteen keskusteluun. Kahta ehkä onnistuisin hyvänä päivänä kuuntelemaan päällekkäin, mutta sen enempää missään nimessä en.
Jotkut asiat ovat vakiinnuttaneet selvästi asemansa arjessa jommalla kummalla kielellä. Tietyt asiat meillä sanotaan vain suomeksi, tietyt taas englanniksi. Tämä tekee toisaalta oman haasteensa juuri töissä, kun oma päänsä pitäisi osata kääntää hieman erilaiselle aaltopituudelle. Työkaverit onneksi ymmärtävät, asiakkaiden kanssa ei parane kokeilla.
 |
| Arvoitus - mikä kuvassa on erityisen utahilaista (hunajakennojen lisäksi, siis)? Vinkki: en tarkoita Kalliovuoria. |
...Ja välillä vaan mikään ei suju
Ja välillä on niitä päiviä, että englanti ei luonnistu, ei sitten mitenkään. Se kangertelee jo aamusta alkaen, tuntuu isona takkuna jossakin nielun perukoilla ja aiheuttaa ainoastaan harmaita hiuksia. Edes yksinkertaisimmat sanat eivät muistu mieleen, vaan kaikkea saa kelata ainakin kahdesti mielessään. Kaikki lauseet kuulostavat hölmöltä jo omassa päässäkin, saati sitten ääneen saakka sanottuna. Kun vaan ei toimi, ei toimi. Tilanne ei ainakaan helpota iltaa kohti tullessa, jos koko päivän on puhunut vain suomea ja saanut skipata koko englanniksi rupattelun kokonaan.
Suomi taas luonnistuu aina. Melkein ainakin. Välillä on vaikeaa vaihtaa suomeksi - jos olen ihan selkeästi siis käyttänyt pidemmän ajanjakson (toisin sanoen, useamman päivän) pelkkää englantia - tai vaihtoehtoisesti hyvin minimaalisesti suomea. Tällöin suomi saattaa kangerrella alkuun niiltä osin, että jotkin yksittäiset sanat unohtuvat hetkeksi ja päätään saa raapia tavallista enemmän. Hyvin harvoin ongelmia esiintyy sanojen taivutuksessa tai niiden käyttämisessä oikein, myöskään puhe ei katoa minnekään.
 |
| Lovely, lovely Provo Canyon. |
 |
| Sandy, UT |
Englanti on muuten siitä hassu kieli, että moni ajattelee osaavansa englantia lähes täydellisesti tai natiivin tasolla. Muistan, kuinka lukiossa samalla luokalla kanssani ollut poika kertoi olevansa käytännössä natiivi itsekin - hän kun käytti koulun ulkopuolella kaiken ajan World of Warcraftin pelaamiseen, ja jutteli samalla englantia äidinkielenään puhuvien kanssa tuntitolkulla. Mitä minä puolestani olen natiivin kanssa seurustellessani, asuessani ja naimisissa ollessani päätellyt on se, kuinka hiton vähän minä oikeasti osaankaan. Hyvä on - normaali, arkipäiväinen englanti sujuu ongelmitta ja sujuvasti, lähes virheettömästi. Jos minut laitettaisiin lukemaan yhtään vaateliaampaa lakitekstiä, tieteisenglantia tai muuta vastaavaa, olisin hukassa. Ymmärtäisin, mutten todellakaan osaisi tuottaa vastaavaa tekstiä itse, ilman miehen apua. Minusta tämä jo yksin on hyvin selkeä merkki siitä, etten ole natiivipuhuja.
Minulla ei myöskään ole samanlaista aavistusta - tuntumaa - siitä, miltä mikäkin kuulostaa oikein sanottuna. Natiivilla tämä on, ja minulla tällainen tuntuma toimii kyllä suomeksi. Englanniksi se on vielä onnellisen hakusessa, eikä se koskaan täydelliseksi kehitykään - en ole saanut vaikutteita englanninkielestä vauvasta saakka.
Jos saan valita katsonko ohjelmaa tekstityksellä vai ilman, valitsen ehdottomasti tekstitetyn version. Jos keskittyminen jossain vaiheessa herpaantuukin, pystyn aina ottamaan juonesta kiinni käännöksien avulla sen sijaan, että lähtisin yhdistelemään palasia englanniksi puheesta. Normaalisti en kylläkään tekstityksiä pahemmin lue, mutta ne ovat kätevä apuväline juuri silloin, kun lapsella sattuu olemaan jotain elämää suurempaa asiaa juuri kesken sen mehukkaimman kohtauksen. Kirjoja luen ennemmin englanniksi, koska kotona puhutaan ja käytetään englantia - se tuntuu luontevammalta, kun minun ei tarvitse pomppia kahden eri kielen välillä. Samasta syystä johtuen myös tietokoneeni puhuu englantia, ja skandinäppäimistön rinnalla on myös ääkkösetön amerikansisko. JenkkiMacia tätä ennen käyttäneenä löydän ainakin toistaiseksi ne kaikki pahaiset erikoismerkitkin helpommin amerikkalaisesta versiosta.
Ollaan miehen kanssa puhuttu kaksikielisyydestä. Olenko minä, supisuomalainen, natiivi englanninpuhuja? En todellakaan ole. Olenko minä kaksikielinen? Kyllä, olen kaksikielinen. Kaiken lisäksi voin sanoa tämän ilolla ja pienellä ylpeydelläkin! Vaikka englanti onkin se helppo ja tuttu kieli, aika harva meistä sitä lopulta käyttää arjessaan ja elää kaksikielistä elämää englanniksi ja suomeksi. Olen onnekas, sillä saan kuunnella natiivia ja oppia natiivilta.
Hassua muuten ajatella, että meidän muksut tekevät meistä selvää jälkeä ihan 6-0 näissä kieliasioissa. Tulevat puhumaan parempaa englantia, kuin minä ikinä, ja toisaalta he tulevat puhumaan myös suomea paremmin, kuin heidän isänsä koskaan. Niin - hassua.
2 kommenttia
Olen myös miettinyt tuota, että jos mieheni tulee puhumaan lapsillemme kurdia, heillä tulee olemaan salakieli keskenään, josta minä en ymmärrä mitään! Tuntuu niin oudolta ajatukselta, että oma lapsi puhuisi kieltä, jota en ymmärrä. Turkkia sentään vähän ymmärtäisin. :D Olet kyllä onnekas, kun saat kehittyä englannin puhumisessa puhumalla natiivin kanssa! Itse en oikein kehity puhuessani itseäni huonomman englannin kielen puhujan kanssa, mutta eiköhän se pääasia ole, että uskaltaa puhua ja tulee ymmärretyksi. :D Tuohan on varmasti vaan ihan hauskan kuuloista, kun tulee sanoja vähän sekaisin eri kielistä, mutta just se että muistaa asiakkaille puhua selkosuomea! :D
VastaaPoistaMä en ymmärrä, mistä mystisestä syystä johtuen en pysty kommentoimaan omalta koneelta ollenkaan - kadottaa kommentit samaa vauhtia, mitä ne (muka) julkaistaan. Pitänee pyytää meidän koti-tekniikkavelho auttelemaan...
PoistaJoka tapauksessa, aika hassulta tämä kaikki kieltämättä tuntuu! Meilläkin pystyy sekaan lisäämään tosiaan vielä saksan ja ruotsin, mutta mulle ei ole lukion saksantunneilta jäänyt mieleen lähes mitään, joten minun ymmärrykseni rajoittuu lähinnä siihen, että osaan kertoa taivaan olevan sininen. Jos sitäkään. Ja hei - eihän sitä tiedä, siinähän vois sullekin tulla kurdi tutummaksi ihan uudella tapaa! ;)
Natiivin kanssa asuessa ja eläessä kyllä pystyy hiomaan sitä yksityiskohtaisempaa ja kieliopillisesti oikeampaa englantia, mutta toisaalta - uskon, että mikä tahansa vieraan kielen puhuminen auttaa. On se sitten englanti, turkki, kurdi tai mikä tahansa kieli - pääasia, että pääsee käyttämään uutta kieltä ja saa sitä kautta varmuutta eri kielellä puhumiseen ja sen käyttämiseen! :)
Ja hehe, joo - asiakasraukat, kun mä välillä saan niitä aukkohetkiä puheeseen..! :D