Muutamana viimepäivänä minua on ottanut ihan erityisen paljon päähän tämä suomalaisten kohteliaisuus. Perjantai-iltapäivät ja juhlapyhien aatot nyt ovat tunnetusti ihan parasta aikaa käydä kaupassa hoitamassa pakollisia ostoksia, mutta monen muun tapaan minäkin pakkauduin Prisman perjantairuuhkaan hakemaan meille evästä viikonlopuksi.

Otsasuoni alkoi pullottaa uhkaavasti jo ihan siinä vaiheessa, kun suuntasin kolikkoni kanssa hakemaan kärryä ostoksia varten. Ihmiset jäävät räpläämään puhelimiaan, ei puhettakaan väistämisestä. Vaikka vähän yrittäisi rykäistäkin, saa palkaksi korkeintaan pienen mulkaisun - ja se siitä. Sama jatkuu käytävillä - yritän saada kurkotettua itselleni rasian kirsikkatomaatteja, mutta kaksi vanhempaa naista seisoo niiden edessä, eikä kumpikaan edes ajattele väistävänsä. Ei, vaikka molemmat näkevät minut aivan selvästi. Kiertäen ja kaartaen onnistun nappaamaan tomaattirasian naisten välistä, ja saan jälleen osakseni vihaisia katseita. Sama toistuu useammankin eri elintarvikkeen kohdalla - milloin joku lukee tuoteselostetta, milloin juuri sopivalle kohdalle jäädään vaihtamaan kuluneen puolen vuoden kuulumiset.

Matkan varrella tulen tönäistyksi. Yritän hymyillä vastapuolelle ja pyytää omalta osaltani anteeksi, mutta mitä tulee jälleen palkaksi? Tuhahdus ja se, että toinen kääntää katseensa pois. Matkalla kassalle joudun väistelemään ties kuinka montaa ihmistä, jotka pysähtelevät keskelle käytävää, varoittamatta. Kassalla minun edessäni on varmaan viisissätoista oleva teinipoika, jonka ostoksina on energiajuomaa ja suklaapatukka. Hän ei tervehdi kassalla istuvaa työntekijää, ei kommunikoi mitenkään muuten kuin maksamalla ostoksensa - kortilla tietysti, joten sekin hoituu varsin näppärästi ja ilman sanoja.

Viimeinen niitti mukaville ostoksille on, kun pakkaan hihnan päässä omia tavaroitani - tai siis yritän. Jakajan toisella puolella oleva herra nimittäin on vienyt minunkin kaistaani, eikä minulla ole pienintäkään mahdollisuutta pakata omia tavaroitani häntä ennen. Tietenkin, hän on hyvin hidas ja näyttää nauttivan siitä, että minä joudun odottamaan häntä. Koko kassa tukkeutuu, vaikka yritänkin jostain välistä luovia pakkaamaan ostoksia, edes sitten vähä vähältä.

Anteeksi, mutta mikä ihme ihmisiä vaivaa? Missä ovat sellaiset peruskäytöstavat, jotka olisi pitänyt oppia jo lähes äidinmaidossa? Minua hämmästyttää kovin paljon se, ettei työtään tekevälle ihmiselle voi sanoa edes pientä tervehdystä, toiseen törmätessä ei osata pyytää anteeksi ja toisaalta - muita ei väistetä myöskään hyllyjen edessä silloin, kun toinen jotain tarvitsisi. Miksi aikuiset ihmiset eivät osaa käyttäytyä aikuisten tavoin?

Minua hävetti meidän suomalaisten puolesta.

Kyllä, nämä kaikki tämän tekstin esimerkkitapaukset olivat taatusti ja vannotusti umpisuomalaisia. En silti väitä, että jokainen suomalainen olisi samanlainen - mutta näköjään, harmittavan moni on. Kyllä tuli ikävä USA:n small talk -kulttuuria, ystävällisyyttä ja sitä, että ihmiset ovat kohteliaita toisilleen. Olen kuullut monien USA:ssa vierailleiden tuttujen sanoneen, että se kun on niin kamalan teennäistä. No eikä ole! Niin no... Ainakaan minun mielestäni.

Juteltiin tästä miehen ja toisen suomalais-amerikkalaisen pariskunnan kanssa hiljattain. Meistä kolme oli sitä mieltä, että kyse on vain normaalista kohteliaisuudesta ja hyvistä käytöstavoista, yksi nikotteli aavistuksen vastaan. En toisaalta voi häntä myöskään siitä syyttää - onhan meidän kulttuurimme tältä osin kovin erilainen täällä Suomessa. Kyllä minusta oli silti vain mukava moikkailla naapureille lenkillä ollessa, tai vaihtaa muutama sana kaupan kassalla ihan vain lämpimikseen. Tuli heti paljon parempi ja valoisampi mieli!

No - saipa tällä ainakin purettua omaa harmistustaan epäkohteliaisiin ihmisiin. Harmi vain, että tämä ei auta alkuunkaan koko ongelmassa, tai poista sitä. Kun vain ihmiset oppisivat käyttäytymään!