Luvassa puhdasta ajatusvirtaa rakkausturismista - tältä tekstiltä tuskin siis kannattanee odottaa mitään erityisen suuria. Pahoittelen jo ennalta myös kaikkia mahdollisia yleistyksiä, joita saatan ajatuksissani tekstin sekaan heitellä!

Yhdysvallat on yksi ehkä klassisimmista maista puolisonhankinnalle - kun siis puhutaan puolisosta, jonka kanssa rakkaus ei ehkä ole ihan bona fide. Minäkin olen saanut puolileikillään osani ja kuullut nälvintää siitä, olenko nyt hankkimassa itselleni helppoa takuuta oleskelusta Yhdysvalloissa. Tässä nousee parikin epäkohtaa mieleen - esimerkiksi se, onko USA oikeasti elon ehdoton täydellistymä - toisekseen se, etteikö kansalaisen kanssa voisi olla myös ihan oikeista syistä, ei vain viisumin vuoksi? Toisaalta, se nyt on yleisesti tiedossa, että USA:n ei kovin helpolla pääse kolmea kuukautta pidemmäksi aikaa, vakituisesta asumisesta puhumattakaan. Jalkaa on aika vaikea saada oven väliin yhtään pysyvämmin. Ja ainahan kaikki millään tapaa kielletty ja rajoitettu kiehtoo!

Toisaalta tämä aihe nousi esiin myös uuden Amerikan Unelmavävy-sarjan myötä. Olemme miehen kanssa katsoneet ohjelmaa alusta asti, ja oli huvittavaa nähdä, kuinka osa tytöistä puhui unelmoivansa Yhdysvaltoihin muuttamisesta - suuresta ja ihmeellisestä Amerikasta. Minne se unelmien mies ehti tässä välissä jäädä? Mies tuumasikin, että ovatkohan neidot enemmänkin kiinnostuneita uudesta ja erilaisesta maasta, kuin itse käsillä olevasta miehestä. Yllättävää kyllä, kyseiset neidit karsiutuivat jo melko alkuvaiheessa kilvasta pois.

Kuva: Andy Morales

Ymmärrän, että monia se Amerikkalainen unelma kiehtoo, ja ehkä ihan syystäkin. USA on näkyvästi esillä mediassa monissa eri muodoissaan - tällä hetkellä uutisissa presidentinvaalien kautta, televisiossa pyörivissä elokuvissa ja sarjoissa, kirjoissa, arkipäivässä. Suomessa rakkausturismia taitaa kuitenkin esiintyä verrattain vähän, tai sitten minä olen ummistanut aiheelta silmäni. Muistan joskus lapsena kiinnittäneeni huomiota siihen, että aika tyypillisesti paikallinen, eronnut ja keski-ikää hätyyttelevä (perheellinen) mies löysi itselleen uuden vaimon rajan takaa Venäjältä. Se oli silloin oikeastaan aika tavallista - tai jopa muodikastakin, mutta maailma on sen jälkeen kutistunut muutenkin, kuin ainoastaan naapurimaiden osalta.

Mutta kuinkas sitten se rakkausturismi? Aika harva suomalainen sitä taitaa enää tätä nykyä harrastaa, mutta toisaalta - kyllä sitäkin vain taitaa kaikesta huolimatta olla olemassa. Eräs päivä muutama viikko takaperin törmäsin Salt Lake City Classifiedsin kautta - naamakirjassa, kuinkas muutenkaan - erääseen viisissäkymmenissä olevaan mieheen, joka kyseli apuja Yhdysvaltoihin muuttavaa filippiiniläisvaimoaan varten. Mies mainitsi olevansa vieläpä kertaalleen eronnut mormoni, joten jo yksin tämä herätti minussa kiinnostusta - mormonit kun eivät eroa, eivät edes pakon edessä. Jos nyt vähän siis kärjistetään. Muutaman minuutin naamakirjakyyläilyllä selvisi, että vain puoli vuotta sitten kyseinen filippiiniläisneito oli tapaillut jotakin teksasilaista herrasmiestä, siitä noin muutama kuukausi taaksepäin hänelle rakkauttaan oli julistanut herra Alabamasta. Kuvio oli aika selvä - tällä kertaa naiselle tosin vain näytti auenneen reitti Unelmien USA:n.

Mikä koko hommassa ehkä eniten minua nappaa on se, että rakkautta kahden eri maan kansalaisen välillä epäillään kovin usein epäaidoksi. Rakkauttaan pääsee kaikkien uteliaiden kyselijöiden lisäksi todistelemaan myös viranomaistahoille, jotka vaativat pätevää selitystä oleskeluluvalle. Ymmärrän toisaalta myös kääntöpuolen; vaikka Suomi edustaakin minulle tuttua ja turvallista (yhdellä sanalla sanoen tylsää), jollekin toiselle Suomi voi olla juurikin se unelmien täydellistymä. Toisaalta sama pätee Yhdysvaltoja tai ihan mitä tahansa muuta valtiota vain - kaikessahan on lopulta kyse ihmisen omista kiinnostuksenkohteista ja ajatusmaailmasta.


Kuinka sitten lopulta erottaa rakkausturisti ja viisumia tai oleskelulupaa itselleen havitteleva ihminen? Jos kyseessä on hyvä näyttelijä, ei hommaa erota aidosta varmasti mitenkään. Varoitusmerkkejä voi toki olla ilmassa, mutta antavatko nämäkään ehdottoman varmaa vastausta yhtään millekään? Ollaan joskus naureskeltu ihan vitsillä sille, ettei meidän rakkauden aitoutta ainakaan tarvitsisi epäillä - mehän päädyttiin yhdessä Suomeen asumaan.

Niinhän se taitaa olla, että ainakin stereotypisimmin katsottuna muuttoliike on köyhemmistä maista vauraampiin (länsimaisiin) valtioihin. En itse osaa ottaa tähän suoraan kantaa, sillä itse en tällaisena sinisilmäisenä, itsekin ulkomaalaisen naineena edes halua alkaa eritellä kenenkään rakkauden aitoutta tai tunteiden syvyyttä. Tottakai jokaisen pitää käyttää omaa, tervettä järkeään esimerkiksi lomalla kohdatun komean herrasmiehen tai kauniin daamin kanssa - mutta toisaalta, ihan yhtä todennäköisesti rakkauden kanssa voi ottaa selkäänsä myös ihan koti-Suomessa kohdatun baarituttavuuden kanssa.

Loppuun pitää muuten todeta nyt vielä sitten sekin, että mä en tykännyt yhtään Amerikan Unelmavävyjen lopullisista valinnoista. Yksi meni mielestäni ihan nappiin, kaksi muuta olisi pitänyt mennä kyllä aivan toisin päin!

Jatkan luultavasti jossakin myöhemmässä vaiheessa aiheesta - mutta siihen saakka, tämä tajunnanvirta riittänee tältä erää.