Voin ainoastaan kuvitella, millaista olisi olla jonkun toisen naisen kengissä. Sellaisen naisen, jonka elämänkumppani on muslimi. Ja ei - toivon, ettei kukaan käsitä tätä väärin - en tarkoita tätä millään tavalla ikävässä mielessä, en todellakaan! Lienee ehkä parempi siis avata kahta ensimmäistä lausetta aavistuksen.

Me saamme yleensä olla melko rauhassa uskontoon liittyviltä kysymyksiltä. Miksi - siksi, että olemme kaksi länsimaalaista, valkoihoista ihmistä. Se täysin stereotypinen (suomalainen) pariskunta, johon kukaan ei tule kiinnittäneeksi huomiotaan sen suuremmin. Jos meitä ei tunne, ei miestäkään erehdy ajattelemaan ulkomaalaiseksi - no, siihen saakka ainakaan, kunhan tyyppi ei avaa suutaan. Sen jälkeen kyllä kuulee, että suomea sulle juttelee englantia äidinkielenään puhuva ihminen. Kukaan ei siis koskaan kyseenalaista tiettyjä asioita - esimerkiksi sitä, että meillä kahdella saattaisi olla eri uskonto.

Tämä selittänee jo hieman tämän tekstin ensimmäistä kappaletta. Pariskunta, joka koostuu (suomalaisesta, valkoihoisesta) naisesta ja muslimimiehestä, kohtaa taatusti väistämättäkin kaikki mahdolliset kuin mahdottomatkin ennakkoluulot. Yleistetään, annetaan yleisessä luulossa olevien väittämien kukoistaa ja ennakkoluulojen rehottaa. Kuvitellaan, että uskonto ja siitä juontuvat mielikuvat ovat absoluuttisia totuuksia, eikä yksilöllä ole mitään vaikutusta siihen, millainen persoona kenessäkin meistä on. Se on minun mielestäni hirmuisen väärin, tuomita kuka tahansa ainoastaan uskonnon tai ihonvärin perusteella. Tämä aihe vaatisi melkein omaa postaustaan, mutta se lienee hieman tulenarka - en siis lupaa käsitellä sitä ainakaan aivan heti, mutta tulevaisuudessa. Ehkä.

Meistä ei kukaan uskoisi (no pun intended) pelkästään päältäpäin katsoen sitä, että me edustamme eri uskontokuntia. Toinen on LDS, toinen evankelisluterilainen. Ei varmaan vie ihan turhan paljoa aikaa päätellä, kummin päin tämä matematiikka lasketaan.

Onko meillä mitään suuria, keskinäisiä eroavaisuuksia tai ristiriitaisuuksia? Ei. Me ollaan tehty kompromisseja lähinnä kaikissa muissa asioissa, paitsi uskonnollisissa. Kulttuuria meillä kyllä on ja näkyy, mutta kumpikaan meistä ei ole erityisen uskonnollista tai harrastakaan sorttia. Ehkä juuri tästä johtuen meillä ei ole tullut erityisen suuria yhteentörmäyksiä, mutta toisaalta... Me ollaan muutenkin oltu aina melko tasapaksu pariskunta. Tehdään asioita sulassa sovussa ja kompromissejakin tehdään ihan pyytämättä tai asiaa sen suuremmin jalustalle nostamatta.



Olen joissakin aiemmissa postauksissa tainnut mainita hieman niistä asioista, joissa olen tehnyt omalta osaltani myönnytyksiä tai muutoksia. Näistä ainoaakaan mies ei kuitenkaan ole edellyttänyt tai edes pyytänyt - missään vaiheessa. Olen puolittain huomaamattani tottunut siihen, että pukeudun konservatiivisemmin - kaula-aukot ovat korkeita, käsivarret ovat (myös kesähelteillä) piilossa, jalassa on täysimittaiset housut tai pitkä hame. Olen myös oppinut puhumaan huomattavasti nätimmin - meillä ei kumpikaan aikuisista kiroile, vaan meillä ärsytykset ovat eff tai fricking frocking fudge. Yritän suhtautua elämään positiivisemmin, huomioida ihmisiä ympärilläni enemmän. Olla ystävällinen. Alkoholi ja tupakka eivät kuulu meillä millään tavalla meidän elämäämme - miehellä uskonnollisista syistä, minulla siksi, ettei se yksinkertaisesti vaan maistu.

Silti kukaan ei koskaan osoita meitä sormella tai huutele hävyttömyyksiä kaduilla. Me näytämme täysin tavalliselta, tasapaksulta pariskunnalta, jolla ei ole sen suurempia luurankoja kaappeihin sullottuna. Meillä ei ole yhteistä äidinkieltä, me emme myöskään jaa samaa uskontoa. Olemme syntyneet ja kasvaneet eri mantereilla, mutta tarpeeksi samankaltaisessa kulttuurissa ollaksemme yhdessä kovin luontevasti ja ilman suurempia yhteentörmäyksiä. Välillä asiat taistelevat keskenään, vaikka me ihmiset emme niinkään - uskonto on osa elämää, muttei niin suuressa määrin, että se aiheuttaisi meille minkäänlaista kitkaa. Olen sopeutunut niihin asioihin, joita mies on minulta sivulauseessa pyytämättä pyytänyt - mies vastaavasti noudattaa tiettyjä suomalaisia, (uskonnollisia) perinteitä jo ihan siitäkin syystä, että meillä uskonto ja kulttuuri ovat kohtalaisen tiukasti toisiinsa sidottuja. Monipuolisempi USA on tässä kohtaa paljon, paljon kirjavampi - yhteen uskontoon ei parane pahemmin sitoa yhtään mitään, sillä molemmilla puolin asuvat naapurit voivat edustaa täysin eri uskontoa, kuin sinä - tai se neljäs naapuri.

Joka tapauksessa - ainakin meillä kahden uskonnon parisuhde on toiminut. Se on vaatinut meistä kummaltakin kuminauhamaista pinnaa, halua ja kykyä mukautua sekä ennen kaikkea halua mennä yli esteistä. Kaikessa erilaisuudessamme emme lopulta ole ihan niin erilaisia, mitä voisi ajatella.