Mitä kaipaan kaukosuhteesta?
10:49 ap.
Vaikka otsikko ehkä antaisikin ymmärtää jotain aivan muuta, toivon, ettei minua ymmärretä väärin - olen nimittäin enemmän kuin 101 %:sti tyytyväinen parisuhteemme nykytilaan enkä todella ikävöi sitä kaukosuhdeaikaa, jolloin sydän kuin kroppakin tuntuivat olevan repeämässä kahteen eri paikkaan ja tunteet koettiin ainakin tuplana. Nyt, kun kaukosuhteesta on kuitenkin kulunut jo aikansa, on aika kultareunannut joitakin muistoja ja toisaalta koputellut olkapäälle myös sen suhteen, mitä kaikkea parisuhteessa pitäisi osata edelleen arvostaa samalla tapaa kuin silloin.
Ennen kaikkea voin kuitenkin sanoa olevani onnellinen siitä, että me teimme sen. Me ylitimme itsemme ja monta sellaista estettä, joita emme uskoneet voivamme voittaa - mutta tässä sitä vaan ollaan. Vaikka siitä onkin jo aikaa, se kaikki tuntuu silti lähes eiliseltä. Hullua!
Kaipaan tervettä ikävää. Terveellä ikävällä tarkoitan lähinnä sitä, että osaan ehdottomasti ikävöidä miestä jo muutamankin tunnin päästä ja työaikana, mutta todellisuudessa se oikea, syvempi ikävä iskee vasta päivien kuluttua, ei tuntien. Kun päivästä viettää lopulta jatkuvassa yhteydessä suurimman osan ajasta, viestein nyt vähintään, ja painaa päänsä joka yö vierekkäisille tyynyille, ei tilaa kunnolliselle ikävälle oikein ehdi jäädä.
Ennen kaikkea voin kuitenkin sanoa olevani onnellinen siitä, että me teimme sen. Me ylitimme itsemme ja monta sellaista estettä, joita emme uskoneet voivamme voittaa - mutta tässä sitä vaan ollaan. Vaikka siitä onkin jo aikaa, se kaikki tuntuu silti lähes eiliseltä. Hullua!
Lentokoneruokaa en kaipaa, kauniita maisemia kylläkin.
Kaipaan tervettä ikävää. Terveellä ikävällä tarkoitan lähinnä sitä, että osaan ehdottomasti ikävöidä miestä jo muutamankin tunnin päästä ja työaikana, mutta todellisuudessa se oikea, syvempi ikävä iskee vasta päivien kuluttua, ei tuntien. Kun päivästä viettää lopulta jatkuvassa yhteydessä suurimman osan ajasta, viestein nyt vähintään, ja painaa päänsä joka yö vierekkäisille tyynyille, ei tilaa kunnolliselle ikävälle oikein ehdi jäädä.
Haluaisin voida yhä kokea tunteita yhtä voimakkaasti. Jälleen kerran mitä mainioin väärinkäsityksen paikka, mutta ehei! En suinkaan tarkoita sitä, että tunteet olisivat hiipuneet minnekään (päinvastoin, heh!) vaan lähinnä sitä, että kaukosuhdeaikana kaiken koki todella voimallisesti. Ilo ostetuista lentolipuista oli melkein käsinkosketeltavaa - toisaalta lentokentällä kuvitteli vähintäänkin kuolevansa silloin, kun kädestä piti laskea irti ja milloin seuraavaksi nähtäisi, niin... Sitä ei tiennyt kumpikaan. Pienimmätkin ilot olivat tuplasti niin onnekkaita kuin normaalisti, elämä ei koskaan käynyt tylsäksi. Aina oli jotain tunnettavaa.
Haluaisin saada osan supernaiskyvyistäni takaisin. Niistä nimittäin, joilla pystyin valvomaan yöt lähes läpeensä tarvittaessa - vain siksi, että ehtisimme puhua pakollisen muutaman tunnin puhelimessa per päivä ja laitella viestejä. Yhdeksän tunnin aikaero verotti juuri sen verran, että minun palatessani töistä kotiin mies oli heräilemässä, sen jälkeen puolestaan menossa töihin - ja juttelemaan ehdittiin kunnolla vasta aamuyöllä Suomen aikaa. Jotenkin (työ)päivistä silti kahlasi läpi ihan kohtalaisen menestyksekkäästikin, mitä nyt aavistuksen väsähtäneellä ilmeellä. Onnellisena kuitenkin. Väsymystä ei oikein tuntenut, kun sitä 'yhteistä aikaa' niin kovin odotteli; uni tuli parin tunnin pätkissä ja päiväunina, mutta ei se haitannut. Luojan kiitos se kaukosuhde muuten on takanapäin - ei tuo tällaiselle kolmeakymppiä lähentelevälle enää sopisi!
Ikävöin pienien asioiden arvostusta. Sitä, että postissa oli yllätyksenä pieni paketti, josta löytyi lempparikarkkeja USA:sta tai vastaavasti jokin pieni kirje tai kortti mieheltä. Sitä, että toinen oli herännyt omaa aikaansa keskellä yötä ja päättänyt vaan huvikseen tekstata ja kertoa jotain suloista. Se, että ihan oikeasti yritettiin ja panostettiin pienimpiinkin yksityiskohtiin.
Kaipaan lentämistä ja lentokenttiä. Olen aina rakastanut lentokenttien tunnelmaa, vaikka lentämistä itsessään olenkin pitkään pelännyt. Sen jälkeen, kun opin jättämään lentopelon taakse, on elämä auennut aivan uudella tavalla - enkä todella voi kyllästyä siihen ihanaan hälyyn, mikä kentillä lähes aina on. Puolueellista tai ei, mutta Salt Lake Cityn kenttä on yksi ehdottomia lemppareitani - toisaalta Helsinki-Vantaa taas tuntuu jollain käsittämättömällä tavalla niin äärimmäisen kotoisalta. Lentokoneiden ruokaa en kaipaa, en myöskään lentokenttähyvästejä - mutta ainakin kaukosuhdeaikana oli aina hyvä (teko)syy päästä osaksi sitä ihanaa tunnelmaa. Odotusta.
Yleisemmällä tasolla ajatellen ikävöin aika monia muitakin asioita. Esimerkiksi sitä, että toisen kanssa kommunikoimiseen piti oikeasti käyttää hieman päätään - ei voinut sanoa ihan mitä sattuu, koska välissä oli melkoisen monta tuhatta mailia ja yhdeksän tunnin aikaero. Riidat tuntuivat ihan kauhean tuskaisilta ja jos toinen ymmärsikin jonkin asian väärin, sen selittäminen oli tuplasti niin hankalaa, kuin lähisuhteessa. Kaukosuhde kehitti meidän kommunikaatiotamme suunnattomasti, ja kaiken sen kautta me olemme ehkä hioutuneet yhteen entistäkin tiukemmin. Puoli sanaa riittää. Toisaalta ikävöin myös uusia kokemuksia toisessa (koti)maassa, kulttuurien kohtaamisia ja sitä, että elämässä on aina jotain jännättävää. Jotain uutta, ihmeellistä - erilaista.
Aivan kaikki, jotka ovat itsekin läpikäyneet kaukosuhteen, ovat ainakin tähän mennessä sanoneet kaukosuhteen vain kasvattaneen. Kaikki omat kaukosuhteessa eläneet tuttuni ja ystäväni ovat olleet myöskin yksimielisiä yhdestä asiasta; se oli ehdottomasti kaiken sen arvoista, mutta ei missään nimessä uudestaan!
Montanan talviset joet ovat niin kovin kauniita! Naapurikuva Heathrowlta.
Aivan kaikki, jotka ovat itsekin läpikäyneet kaukosuhteen, ovat ainakin tähän mennessä sanoneet kaukosuhteen vain kasvattaneen. Kaikki omat kaukosuhteessa eläneet tuttuni ja ystäväni ovat olleet myöskin yksimielisiä yhdestä asiasta; se oli ehdottomasti kaiken sen arvoista, mutta ei missään nimessä uudestaan!
Kieltämättä ajatus erossaolosta tuntuu aika omituiselta. Jos aiemmin tuntuikin aika uskomattomalta laskea päiviä siihen, että ollaan pysyvästi saman katon alla ja samassa maassa, nyt ajatus kahdesta kodista tuntuu absurdilta. Meillähän on ihan selvät rutiinitkin - hampaat pestään yhdessä, iltapalaa syödään yhdessä ja sängyssä ennen nukkumaanmenoa käydään vielä viimeisetkin päivän kuulumiset lävitse ennen, kuin hilaan itseni miehen kylkeen kiinni ja nukahdan. En tahdo edes saada unta ilman, että tyyppi makaa vieressä - se nyt vaan ei tunnu oikealta. Luoja - entä, jos me ei oltaisi edes samalla mantereella?! Se kaikki tuntuu niin kovin kaukaiselta, esihistorialliselta.
Aika toden totta kultaa muistot - etenkin kaukosuhteen osalta. Ehkä hyväkin niin.
20 kommenttia
Musta tuntuu, että sillon viis vuotta sitten kaikki tuli elettyä erilailla. Ehkä ei vielä ollut niin kypsynyt, että osaisi oikeasti miettiä asioita. Nyt itsestä tuntuu myös että haluaisi enemmän tunnetta, ikävää ja kaipuuta. Palavaa fiilistä kun ajattelee sitä toista. Mutta nyt on tyydytty vain onnellisuuteen ja helppoon elämään, tottakai rakastan paljon, ehkä se on vaan sitä huuman hiipumista..
VastaaPoistaOnhan siinä kaukosuhteessa kieltämättä omat ihanuutensa... Ja kamaluutensa. Just eilen illalla (yöllä) nukkumaanmennessä tuijottelin miestä ja mietin, miten älyttömän pitkä matka on lopulta tultukaan. Siinä hetkessä oli ihan älyttömän onnellinen ja tuntui ihan hirmu hyvältä laittaa silmät kiinni ja nukahtaa toisen viereen, mutta aika harvoin sitä valitettavasti vaan pysähtyy ajattelemaan niin. Toisaalta, on se elämän helppous sekin aika kiva juttu - jostain kun vaan löytäisi sen täydellisen balanssin! :)
PoistaNiinpä! Oma käy myös välillä pitkilläkin työmatkoilla, se on auttanut aina muistamaan sen ikävän ja yksinäisyyden ja kasvattaa joka kerta vaan rakkautta kun on erossa.
PoistaMeillä on ollut muutaman kerran lähellä, ettei mies oo joutunut lähtemään töiden vuoksi pikareissuille USA:n - onneksi on toistaiseksi vältytty, en varmaan saisi edes nukutuksi ilman miestä vieressä :-D
PoistaSe on niin totta! Pelästyin viel pahanpäiväsesti kun se melkein meinasi joutua lähteä heinäkuuksi kokonaan työmatkalle. Mutta onneksi siirtyi syksyyn. Olisi melko apaattista viettää kesää niin, että toinen on jossain muualla.
PoistaOho :o Ei kyllä yhtään kiva! Meillä saattaa olla viikon tai parin erossaolo edessä tässä tämän vuoden puolella, ja vähän kauhistuttaa jo etukäteen... Nyt kun ei olla tyypin sairastelun takia voitu edes carpoolata töihin, tuntuu tosi oudolta nähdä mies vasta kotona (pitkän) työpäivän jälkeen. Ikävähän siinä ehtii jo tulla :-D
PoistaItse olen ollut pari kertaa kaukosuhteessa ja koin nuo samat ristiriitaiset tunteet. Toisaalta olisin halunnut olla hänen vierellään koko ajan, mutta sitten toisaalta pelkäsin jännityksen loppumista. En kuitenkaan enää ole ollut kaukosuhteessa. Ihanasti kirjoitettu juttu ja oli helppo samaistua. Kaikkea hyvää teille! <3
VastaaPoistahttp://rauniamanda.blogspot.fi/
Kiitos ihanasta kommentista - piristi päivää ja laittoi hymyilyttämään! :) Kaukosuhde on kyllä varmasti yksi niistä asioista, joihin on tosi vaikea samaistua, jos samaa ei ole itse käynyt läpi. On se melkoista myllerrystä! Hyvässä kuin pahassakin, heh :) Ja hei, kaikkea hyvää myös sulle! :) <3
PoistaMielenkiintoinen postaus! Itse en kykenisi kaukosuhteeseen, mutta hieno nähdä että teidän juttu toimi pitkästä välimatkasta huolimatta! :)
VastaaPoistahttp://elmiiran.blogspot.fi/
Helppoa se ei missään tapauksessa ole, mutta vahvistaa tosi paljon ihmisenä, kuin toisaalta myös parisuhdetta. Takuulla yksi elämän kamalimmista ja samalla kauneimmista ajanjaksoista :)
PoistaMukavan näköinen banneri ja tekstiä on kiva lukea!:)
VastaaPoistaoma blogi: elamaanikamerarulassa.blogspot.fi
-Vilja
Voi, paljon kiitoksia kehuista! :)
PoistaKiva postaus! Musta tuntuu, että mulle kaukosuhde saattais olla jollain tapaa helpompikin - kunhan välimatka olisi siedettävä eli jotain Suomen rajojen sisäpuolella. Tai en tietenkään tiedä, kun en ole kumpaakaan suhdetyyppiä kokenut, mutta mitä nyt paras kaveri asuu 500km päässä niin siitä on oppinut jo useita asioita. Meidän hetkiä yhdessä osaa arvostaa paljon enemmän enkä kyllästykään ihmiseen niin nopeasti. Mun on meinaan todella vaikeeta viettää aikaa tietyn / tiettyjen ihmisten kanssa koko ajan.
VastaaPoistaTuokin muuten on aivan totta, mutta tulee itse harvemmin ajateltua. Mä(kin) olen tietyllä tapaa vähän yksinäinen susi - tiettyjä, harvoja ihmisiä voin katsoa ympärillä vaikka kuinka pitkään, toista taas voi hyvillä mielin olla tapaamatta vaikka pidempäänkin. :)
PoistaTykkään tosta bannerista! Musta tuntuu, että mä en osaisi olla kaukosuhteessa. Sitä yhdessä vietettyä aikaa arvostaisi varmaan paljon enemmän, mutta mulla olis niin kova ikävä. Hyvä, että teidän juttu kuitenkin toimi :)
VastaaPoistaKiitos! :) Yhdessä vietetty aika toden totta korostuu kyllä entisestään, sitä osaa arvostaa ihan eri tavalla. On siinä kyllä haasteensakin, mutta paljon hyviäkin puolia. Pakko vaan yrittää olla vahvana ja jaksaa eteenpäin niiden yhteisten aikojen muistelun voimalla :)
PoistaTämä oli ihana! Itse en ole ikinä ollut koskaan suhteessa, mutta en ole ikinä pitänyt kaukosuhteista, tämä kuitenkin avasi silmiäni ja nyt voisin harkita edes kaukosuhdetta - kuitenkin Suomen sisällä ;D!
VastaaPoistaHeh, onhan se joo kaukosuhteessa tekemistä varmasti myös saman maan tajojen sisäpuolella! :-D Toisaalta kahden maan kansalaisten välisissä suhteissa on oma puolensa siinäkin, että pääsee näkemään paljon uutta ja etilaista. Toisaalta taas se, että rakkauttaan joutuu todistelemaan paperinipuin viranomaisille... Se ei sitten taas olekaan niin kamalan hauskaa. Saman maan kansalaiset välttyvät tältä :)
PoistaTosi ihana postaus! Mulla on nyt syksyllä edessä muutto toiselle paikkakunnalla, joka samalla tarkoittaa sitä, etten voikaan viettää poikaystäväni kanssa aikaa joka päivä. Eihän matkaa oo tässä välissä kuin tunti, mutta tuntuu silti hieman tylsältä.. Toivon tosiaankin, että meidän ''kaukosuhde'' tulee toimimaan ja ehkä jopa parantamaan meidän suhdetta. :--)
VastaaPoistahttp://olderthanyesterday.blogspot.fi
Sen jos minkä tässä oppi, että ainakaan kaukosuhde ei kaada hyvällä pohjalla olevaa suhdetta, päin vastoin! :) Rankkaa se kyllä on ja välillä teki mieli heittää hanskat tiskiin, jättää lentoliput ostamatta ja todeta että tästä hittovie mitään tule. Onneksi raavittiin homma kokoon, ei oo maailman parhaan aviomiehen voittanutta! :-D <3
PoistaTsemppiä ihan joka tapauksessa tulevaan kaukosuhdearkeen - uskotte vaan itseenne, niin asiat sujuu ihan varmasti! :)