Yhtenä päivänä vuodessa on erityisesti tarkoitus muistaa rakastettua, ystävää ja ylipäänsä niitä läheisiä, jotka itselle ovat tärkeitä. Meillä Suomessa ystävänpäivän merkitys on suurimmaksi osaksi juuri ystävissä - USA:ssa puolestaan keskitytään enemmän omaan parempaan puoliskoon. Meillä ollaan vähän puolivälissä, sillä lapselle on pitkin viikkoa toisteltu ystävyyden merkitystä ja askarreltu kortteja niille kavereille, jotka ovat hänelle niitä merkityksekkäimpiä. Me aikuiset kuitenkin nautimme lauantai-iltana siitä hieman toisenlaisesta ystävänpäivästä - nimittäin Valentine's Daysta ja toisaalta myös vuosipäivästämme. Päivää etuajassa oltiin, toki, mutta hankalampaa sitä olisi ollut lähteä juhlimaan ystävänpäivää sunnuntai-iltana.

Vähän ennalta uumoilinkin, että tämänvuotinen tuskin vetäisi vertoja sille, kuinka me vietimme ystävänpäivää viime vuonna. Ehkä omaa asenneruuvia olisi pitänyt väännellä vähän enemmän, tai ehkä meistä kumpikin ihan pikkuisen kaipasi juuri sillä hetkellä takaisin Salt Lakeen, mutta ihan kiva päivä ja ilta me kaikesta huolimatta vietettiin.

Koska lauantai on ainoa päivä, jolloin pystyn töiden puolesta nukkumaan pidempään, otettiin tästä kaikki ilo irti ja herättiin vasta lähempänä yhtätoista. Ja aivan kuten minä tahansa muunakin lauantaina, käytettiin ensimmäinen puolituntinen heräämisen jälkeen siihen, että luettiin sängyssä uutisia, pelattiin muutamat Words with Friends -vuorot ja ihan vain nautiskeltiin rauhallisuudesta. Mulla kävi ystävänpäivälahjan osalta pieni kämmi, eikä se koskaan päässyt postissa Suomeen saakka - harmitti ihan vietävän paljon, etenkin kun tiesin miehen ostaneen jotain arvokkaampaa.

Ennen kuin edes sitten noustiin sängystä, mies kaiveli yöpöydän laatikosta ystävänpäivälahjansa. En olisi kyllä osannut odottaa mitään vastaavaa, sain nimittäin vihkisormukseen sopivan, toisen sormuksen - olin silloin aivan mykistynyt, ja taidan olla vähän vieläkin.

Mies onnistui aikoinaan muutenkin aika nappiin tuon vihkisormuksen valinnan kanssa. Hän suunnitteli sen lopulta itse yhdessä korusepän kanssa, joten se on kaiken päälle vielä täysin uniikkikin. Nyt mies sitten oli valmistuttanut tosiaan vihkisormuksen kanssa yhteensopivan sormuksen, ja voi apua. Tykkään ihan hirveästi vielä tästä ideastakin - siitä, että sormukset ovat kaksi oksaa, jotka kiertyvät yhteen. Vähän hankalahan noita on suihkuun mennessä ja käsiä pestessä ottaa pois, mutta en vaihtaisi yhtään mihinkään.

Pitihän sieltä sängystä lopulta noustakin - jossakin aamun aikana oven taakse oli tuotu suklaata ja kukkia, kiitos äidin ja isän. Päivä itsessään meni lopulta aika nopeaan ohitse - etenkin, kun torkahdin sohvalle ja sain aika vauhdilla lopulta kääntää hiukset nutturalle ja sutaista edes jonkunlaisen meikin naamaan. Lähdettiin todella reilusti myöhässä sovitusta aikataulusta ja olin jo ihan varma siitä, että myöhästytään pöytävarauksesta - ei onneksi myöhästytty!

Meillä oli tosiaan siis pöytävaraus Vaustiin Kotkassa. Minä olisin ihan ilman mitään ongelmaa rankannut ravintolan koko Kotkan parhaaksi - ja allekirjoitan tämän ruoan osalta yhä edelleen. Palvelunkin osalta puolittain - mutta mies oli meistä se, joka alkoi mainita heti alkuunsa palvelun hitaudesta. Palvelussa itsessään ei siis ollut sinällään mitään moitittavaa, henkilökunta oli todella ystävällistä - mutta hidasta se kieltämättä oli. Tai voi olla, että totuttiin Utahin ravintoloissa vähän liian hyvään... Joka tapauksessa, ruoka oli aivan käsittämättömän hyvää, alkupalaleipä oliiviöljyn ja vinegarin kanssa oli taivaallista ja muutaman tunnin ravintolareissun loppusummasta ei kannatakaan puhua, ettei ala kauhistuttaa. Minun lautaseltani löytyi hevosta, mieheltä puolestaan nieriää.

Kotiin ajettiin lopulta vatsat täynnä, pikkuteitä pitkin - lunta satoi todella sakeaan, ja haluttiin nauttia hetkestä. Pienen hetken ajaksi tuli jopa vähän jouluinenkin tunnelma, ja oli kieltämättä aika ihanaa vain ajaa kaikessa rauhassa kotiin, lämpimässä autossa ja katsoa, kuinka lunta satoi aivan käsittämättömän paljon. Hetken mielijohteesta käytiin vielä Filmtownin kautta ja haettiin muutama elokuva katsottaviksi - ja tietysti vähän herkkuja.

Pakko muuten mainita, että päätettiin toisaalta myös vähän hassutella. Meillä oli päällä samat vaatteet, kuin tasan vuosi sitten Salt Lakessa - ja tästä lähti idea ottaa myös vähän samantyyliset kuvat esimerkiksi kengistä. Viimevuotista ravintolakuvaa ei valitettavasti pystytty toistamaan - kumpaankin meistä nimittäin iski suomalainen häveliäisyys, eikä kehdattu pyytää tarjoilijaa nappaamaan kuvaa meistä. Tavallaan vähän harmittaa, sillä olisihan se nyt ollut ihana muisto - mutta eiköhän tuo ilta mielessä säily joka tapauksessa, kuvan kanssa tai ilman. Kotona sitten otettiinkin muutama kuva itsellemme muistoksi, ja ihan hyvä niin. Alla siis viimevuotinen kuva juuri ennen The Roofiin lähtöä, melkein kotiovelta (no, kerrosta alempaa) - toinen kuva puolestaan lauantailta, juuri ennen kuin lähdettiin Vaustiin.

Toivottavasti kaikilla oli mitä ihanin ystävänpäivä!