Taisin joskus luvata kirjoittavani oikeasta arjesta, mitään sen suuremmin siloittelematta. Myönnän, että aina välillä on tullut vähän siistittyä jotakin paikkaa, joka on kuvaan eksynyt - sillä ajatuksella, että ehkä tässä pitäisi vähän siistiä tuota pöydännurkkaa muutenkin. Yksi ilta tässä taannoin oli kuitenkin niin käsittämättömän tavallinen, niin rosoinen - ja silti niin kovin ihana - että ikuistin sen puolittain vahingossa kuviksi ja ajattelin jakaa sen tänne myös teidänkin kanssa.

Koska kyseessä sattui olemaan sunnuntai, heräsin vähän tavallista myöhemmin, silti herätyskellon armeliaalla avustuksella. Tällä kertaa kello soi kuitenkin vasta kymmeneltä, sillä olin ottanut päivän näytöt vähän myöhemmäksi. Tuntui siltä, että tarvitsen ihan väkisinkin vähän lisää unta. Ajokeli oli ihan hirveä - moottoritie oli auraamatta, kaikki ajoivat ihan mielettömän hitaasti ja tästä syystä minä tietenkin olin viitisen minuuttia myöhässä ensimmäiseltä näytöltä. Onneksi kukaan muukaan ei ollut ihan ajallaan, joten vahinkoa ei päässyt tapahtumaan.

Näytöt menivät aika kivasti - kävin ennen kotiin ajamista vielä kaupasta hakemassa vähän ruoka-aineksia, joista saa tehtyä jotain kätevää väli -tai iltapalaa. Ajaminen oli yhä vieläkin aika mahdotonta, mutta vähän siedettävämpää sentään - kotiin pääsi aavistuksen nopeammin. Kotona otin heti ensimmäiseksi suihkun, oli jotenkin niin käsittämättömän kylmä ja tunkkainen olo. Ainakin lämmitti, ja oli heti vähän parempi olo.

Sen jälkeen olikin oikeastaan enää jäljellä kaikkea kivaa, ja toisaalta vähän vähemmän kivaa. Mun oli tehnyt mieli unelmakääretorttua jo pidemmän aikaa, mutten ollut saanut aikaiseksi - nyt mulla oli kaikki tarpeellinen valmiina, mutta toisaalta kasa muutakin tekemistä. Mies oli onneksi ollut ihana, ja mun ollessa töissä oli imuroinut, pessyt koneellisen pyykkiä ja astiatkin oli valmiiksi pesty. Oli ihan pikkuisen kiva tulla siistiin kotiin - ja toisaalta jatkaa siitä, mihin toinen oli jäänyt.

Lapsi meni ulos rakentamaan lumihevosta sillä aikaa, kun minä rupesin tyhjentelemään leivinuunista ja takasta tulipesiä. Ärsytti - ämpärin sanka hajosi, joten kädet tuhkaantuivat - tällä kertaa sitä tuhkaa tuntui pöllyävän myös ihan eri tavalla ympäriinsä, vaikka kuinka yritin olla varovainen.

Pääsin onneksi lopulta kyllä sitten ihan leipomaankin - oli vaan niin makeaa, etten pystynyt syömään siivua enempää, mutta hyvää oli silti. Lapsi suihkun, iltapalan ja hampaiden harjauksen jälkeen nukkumaan - muutama erä pelattiin Piano Tiles 2:a ennen, kuin silmät sitten ihan lopulta laitettiin kiinni. Me miehen kanssa puolestaan tehtiin yhdessä muutamia (miehen) työasioita, mä jatkoin siivoilua ja tein meille pientä iltapalaa. Tällä kertaa vähän hemmottelin itseäni - en yleensä kovinkaan useasti ota pakastimesta niistä viimeisistä squaweista, mutta nyt oli jotenkin ihan täysin oikea mieliala siihen. Vähän nuudeleita, sitä squawia ja sen päälle puolikas purkki papuja - mies sai toisen puolikkaan, ja paistettuja kananmunia.

Loppuilta menikin oikeastaan ihan vaan sohvalla. Niin säälittävää, kuin se ehkä onkin. Katsottiin Remember Me - yksi meidän molempien henkilökohtaisista suosikeista. Nukkumaan mentiin tietenkin ihan liian myöhään, olihan seuraavan aamun herätys minulla taas siellä kuuden ja seitsemän välillä.

Ontuvaa kerrontaa, olkaa hyvät - näin meillä kuluu keskivertosunnuntai. Vähän ulkoleikkejä, aika useasti edes jonkinlaista leivontaa - vähän siivoamista, hauskanpitoa ja rentoutumista - töitä nyt toki unohtamatta. Aina joskus toivon, että minulla olisi enemmän aikaa hengähtää sunnuntaisin, mutta ei pidä valittaa. Tykkään työstäni, ja vaikka olenkin sen kanssa naimisissa ympäri vuorokauden, seitsemänä päivänä viikossa - se on silti aika jees. Elämä on hyvää näin.